Moni toimittaja työllistää itsensä kevytyrittäjänä.

Uusi yhdistys edistää kevytyrittäjyyttä

Uusi työ ry. on laskutuspalveluiden yhdessä äskettäin perustama yhdistys, jonka tehtävänä on edistää itsensätyöllistämistä ja kevytyrittäjyyttä. Yhdistyksen tavoitteena on, että itsensätyöllistäminen määritellään selkeästi lainsäädännössä yhtenä työn muotona perinteisen yrittäjyyden ja palkkatyön ohella.

Yhdistys tuottaa ja levittää ajantasaista tietoa sekä parantaa ja selkeyttää alan toimintaedellytyksiä. Yhdistys edustaa noin 95 prosenttia laskutuspalvelualan yrityksistä liikevaihdolla mitattuna. Uusi työ ry:n jäsenyritykset ovat Eezy.fi, Free-Laskutus, Odeal, Suomen Palkkiopalvelu ja UKKO.fi. Jäsenet noudattavat toiminnassaan toimialan yhteisiä eettisiä ohjeita. Alan yritysten liikevaihto on kasvanut nopeasti. Vuonna 2013 alan yritysten liikevaihto oli alle 40 miljoonaa euroa, kun se tänä vuonna on arviolta lähes 143 miljoonaa euroa.

Kevytyrittäjyydellä tarkoitetaan itsensä työllistämistä laskutuspalvelun kautta ilman yritystoiminnassa vaadittavaa y-tunnusta eli yritys- tai yhteisötunnusta. Kevytyrittäjiä työskentelee useilla eri toimialoilla. Yleisiä ammattinimikkeitä ovat esimerkiksi muusikko, toimittaja, kirvesmies ja asiantuntija.

Kevytyrittäjyys yleistyy Suomessa nopeasti. Jo yli 100 000 suomalaista työllistää itsensä kevytyrittäjänä. Vielä viisi vuotta sitten kevytyrittäjiä oli noin 20 000. Kevytyrittäjien määrä kasvaa vuosittain yli 20 prosenttia.

Kevytyrittäjien määrän lisääntyminen on osa laajempaa työelämän murrosta. Säännöllisen palkkatyön rinnalla yleistyviä työn tekemisen tapoja ovat esimerkiksi itsensä työllistäminen, alustatalous, jakamistalous, monityösuhteisuus, hybridiammatit ja kevytyrittäjyys. Näille on ominaista työntekijän ja yrittäjyyden välisen rajan sekoittuminen.

Kevytyrittäjyys tulee nähdä yrittämisen ja palkansaamisen rinnalla kolmantena vaihtoehtona, joka tuo uuden ulottuvuuden työmarkkinoille. Se vapauttaa työntekoon ne, joilla ei ole mahdollisuutta tai kiinnostusta täyspainoiseen yrittäjyyteen riskeineen ja velvoitteineen tai palkkatyöhön oikeuksineen ja rajoitteineen.
– Esimerkiksi opiskelijat, eläkeläiset ja muut, jotka eivät halua työskennellä kokopäiväisesti, voivat työllistää itsensä helpommin kevytyrittäjinä. Kevytyrittäjyys auttaa myös työn ja perhe-elämän yhteensovittamisessa, toteaa Uusi työ ry:n puheenjohtaja Aleksi Rautavuori.