Pelinjohto- ja valmennustrio Tero Tuomela, Tuomas Nurmela ja Jukka-Pekka Tuomela luotsasi joukkueensa kolmannelle pääsarjakaudelle. Kuva: Eeli Hernesniemi.

Lavettaret varmisti sarjapaikkansa suoraan kolmessa ottelussa

LaVe-Pöytyä 2-0 (6-3,4-1)

Lauantain Superpesiksen karsintasarjan kolmannessa ottelussa oli selvä ennakkoasetelma, voitolla Lavettaret varmistaisi sarjapaikkansa ja tappiolla karsintaottelut jatkuisivat Pöytyällä sunnuntaina.

Ottelun alusta saakka kävi selväksi, että kotijoukkue halusi päättää kautensa kolmeen perättäiseen voittoon. Vahvat jaksojen alut siivittivät Veikot 2-0 voittoon ja samalla koko ottelusarjan puhtaasti.

Ensimmäisellä jaksolla Lavettaret aloitti sisävuorolla ja todella vahvasti. Koko pelin hyvin toiminut ykköskärki rakensi palottoman tilanteen, josta syntyi myös pelin avausjuoksu Tanja Tuomelan lyödessä kakkossaumasta Karoliina Luoma-ahon kotiin.

Pöytyä sai myös omassa sisävuorossaan kokeilla kotiutusta, mutta Petra Kaitosen yritys nousi kopiksi.

Toisessa vuorossa kotijoukkue jatkoi vahvasti. Ensiksi kolmospesän harhaheitolla Kaisa Jaakkola karkasi kotiin ja hetkeä myöhemmin Essi Ritola löi Luoma-ahon kotiin, ja toisella harhaheitolla Tuomela toi jo 4-0 johtojuoksun.

Tasoittavallaan Pöytyä pääsi peliin kiinni, kun kotijoukkue lahjoitti 1-3-tilanteessa harhaheitolla kaksi juoksua.

Kolmannessa vuorossa Piritta Kärnä vei kotijoukkueen 5-2 johtoon upealla kolmosrajapuhkaisulla Tuomelan tuodessa. Pöytyä kavensi omalla tasoittavallaan Kaitosen toimesta, mutta todellista takaa-ajoa ei syntynyt.

Kun Lavettaret onnistui Anna Ihamäen kakkosrajanäpillä lisäämään juoksutilinsä kuuteen ja Pöytyä jäi omassa vuorossaan ilman juoksuja, päättyi ensimmäinen jakso 6-3 kotijoukkueelle ja sarjapaikka tuli jaksovoiton päähän.

Toisella jaksolla Pöytyä aloitti sisävuorolla ja sai luotua kärjellä tilanteen, mutta takapalojen takia kotiutusyrityksen jäivät yhteen ja sekin epäonnistui.

Lavettarien tasoittava sisävuoro oli vahva ja tukahdutti vierailijoiden pelin. Kärki rakensi palottoman ajolähdön, josta Essi Ritola ja Tanja Tuomela löivät merkistä vuoron perään väliin.

Sen jälkeen Pöytyä lahjoitti yhden juoksun harhaheitolla ja kun sinetiksi Emmi Peltola roikotti pallon väliin, oli ensimmäisen vuoron jälkeen tilanne 4-0 kotijoukkueelle.

Tämän jälkeen molemmat joukkueet pelasivat ulkona hyvin, eikä helppoja juoksuja syntynyt. Ensimmäisen vuoron jälkeisissä numeroissa mentiin aina viimeiseen vuoroon.

Siinä Pöytyä kavensi yhdellä juoksulla, mutta se ei riittänyt pelin jatkumiseen. Näin ollen Lavettarille puhdas 2-0 kotivoitto ja samalla myös sarjapaikka kaudelle 2019!

Veikoista palkittiin hyvin lukkaroinut Emmi Peltola ja kolmoskoppari Tanja Tuomela, joka haki palloja laajalla säteellä ja kirjasi sisäpelistä kaksi lyötyä ja kolme tuotua juoksua.

– Numerollisesti tänään oli tasaista, mutta minun silmissäni tämä oli ottelusarjan selvin peli.

– Ensimmäisellä jaksolla molemmat heitteli juoksuja vastustajalle. Toisella jaksolla löimme luun kurkkuun heti ensimmäisessä vuorossa. Sen jälkeen peli meni odotteluksi, emmekä saaneet enää sellaista tahtotilaa, että olisimme eroa kasvattaneet.

– Täysi kunnia Pöytyälle. He pitivät meitä ajoittain ahtaalla oman nopeutensa vuoksi. Suurin ero joukkueiden välille tuli kuitenkin rutiinissa, lyöntivoimassa ja tiukkojen paikkojen käsittelemisessä. Pöytyän tytöille voi povata kyllä valoisaa tulevaisuutta.

– Toivottavasti myös Lavettarien tarina saisi jatkoa, sillä Järviseutu tarvitsee naisten edustusjoukkueen. Tänä vuonna pystyimme kyllä esittämään ihan Superpesis-tasoista pesäpalloa laittamalla ahtaalle kärkijoukkueita ja myös pelaamalla tasaisesti kaikkia sarjan joukkueita vastaan, pohdiskeli pelinjohtaja Tero Tuomela.