Sato niukka mutta laadultaan kohtuullinen

Mainos[adrotate banner="3"]

Syyskuu on jatkunut kuivana ja vähäsateisena Etelä-Pohjanmaalla. Täysin päinvastaisena kuin edellisenä kasvukautena.

Puinnit on alueellamme lähes kokonaan tehty ja nyt valmistaudutaan syysmuokkausten tekemiseen. Sadon määrä jää keskimääräisestä noin 25 prosenttia alueellamme.

MAINOS

Sadon laatu on ollut kohtalaisen hyvää pois lukien kaura, joka on jäänyt kevyeksi.

Luke Ylistaron mittausten mukaan lämpösummaa on kertynyt 1465 astetta. Arvo on 320 astetta vertailujakson normaaliarvoa isompi.

Lämpösummaa on kertynyt harvinaisen paljon, mutta 2000-luvulla 1400 astetta on ylitetty useina vuosina. Sademäärä 16.9. mennessä on 30 milliä, normaaliarvo on koko syyskuussa 51 milliä.

Viljat

Puinnit etenivät vauhdilla ja hyvissä olosuhteissa loppuun saakka. Puinneista on tehty kokonaisuudessaan yli 90 prosenttia. Viljat on saatu puitua lähes kaikki. Vain osa öljykasveista on vielä puimatta.

Tämän vuoden viljasadot ovat jääneet noin 20-25 prosenttia normaalista. Kevätrypsi ja -rapsisadot ovat olleet tyydyttävällä tasolla. Vilja- ja öljykasvisadoissa on ollut suuria lohkokohtaisia eroja.

Aikaisen kasvukauden vuoksi syysviljoja ja syysöljykasveja on päästy kylvämään ajoissa ja hyvissä olosuhteissa. Samoin viimesyksyltä jääneitä glyfosaattiruiskutuksia on tehty paljon, kuten myös pellon perusparannuksia ja kalkituksia.

Nurmi

Kolmas säilörehun korjuu alkaa loppuviikosta ja se kannattaa tehdä heti kun säät sallivat. Sateiden myötä rehuarvot alkavat heikentyä. Heikon kesän jälkeen kolmannen sadon korjuu on perusteltua.

Vihanta- ja kokoviljasäilörehujen odelmat ovat myös korjuukunnossa, mikäli jälkiversontaa on ollut ja alle perustettu nurmi on lähtenyt kasvuun.

Kuivuuden vuoksi perustettuja nurmia on kylvetty tai täydennetty elokuussa monin paikoin uudelleen.

Peruna

Maakunnassa noin kolmasosa ruokaperunasta on nostettu. Perunasta on sittenkin tulossa kohtalainen sato. Satovaihtelut ovat kuitenkin suuret. Karkeimmilta ja kuivimmilta lohkoilta sato jää heikoksi keskiarvoon verrattuna.

Multavilla ja vedenpidätyskyvyltään hyviltä lohkoilta on tulossa kohtalainen sato. Myös paikkakuntakohtaiset erot ovat suuret riippuen alueiden sademääristä.

Tänä vuonna kuumuutta kestävät ja juuret syvemmälle tekevät lajikkeet ovat pärjänneet hyvin kuumuudessa. Rupea on havaittu hieman, mutta pelättyä vähemmän.

Mukuloiden koko on paikoin pieni, kosteampana pysyneillä mailla on normaalikokoista. Viikon 37 sateet kastelivat maan ja se vähensi nostossa aiheutuvaa pölyä. Enää sateita ei kaivata.

Lähes kaikkien lajikkeiden tärkkelyspitoisuus on aurinkoisen kesän vuoksi normaalia korkeampi. Tärkkelysperunatehtaiden nostot ovat lähes puolessa välissä ja menneellä viikolla nostettujen perunoiden keskitärkkelys on noin 20 prosenttia.

Edellinen artikkeliSade kiusana Arpaisten osallistujaennätykselle
Seuraava artikkeliTieasiat ja yrittäjyys esillä kansanedustajavierailuilla