1.5 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Valokuituverkko laajenee kunnan tukemana

Lappajärven kunta haluaa olla tulevaisuudessa kaiken mahdollistava asuinkunta – sekä yritystoiminnan että tasokkaan asumisen kannalta.

Kunta haluaa panostaa asukkaiden viihtyvyyteen ja esimerkiksi etätyömahdollisuuksiin ja tukee viimeistään 31.3.2019 tilattuja, vakinaisessa asuinkäytössä olevaan asuntoon hankittavan Japon valokuituliittymän hankintaa 400 eurolla.

MAINOS

Vapaa-ajanasuntoon tai kesämökkiin tulevaa liittymää tuetaan puolestaan 200 eurolla.

Japon rakentamaa valokuituverkko löytyy jo Itäkylästä, Kärnästä, Nykälänniemestä ja Pentinniemestä.

Valokuituverkkoa suunnitellaan rakennettavaksi kunnan keskustan, Tarvolan, Karvalan ja Ylipään alueelle, mikäli liittymishaluisia kiinteistöjä löytyy tarvittava määrä.

Tietoliikenneyhteydet ovat olleet Lappajärvellä tapetilla jo pidempään. Kunta lähti valtakunnallisen Laajakaista kaikille -hankkeen Etelä-Pohjanmaan osaselvitykseen.

Tarkoituksena oli, että Lappajärvelle rakennettaisiin laajakaista kunnan ja valtion tuella sinne, minne se on mahdollista. Kunnan rahoitusosuus olisi ollut noin 22 prosenttia.

– Viime kesänä haettiin operaattoreita, jotka toteuttaisivat hankkeen, mutta yksikään toimija ei lähtenyt Lappajärven osalta – tuesta huolimatta – riskillä tekemään tällaista projektia, koska ei ollut tiedossa liittymien määriä ja pysyvää rahoitusta toiminnalle, valottaa kunnanjohtaja Tuomo Lehtiniemi.

Kynnys matalaksi

Kunta yrittää maksamansa tue avulla auttaa asukkaitaan ja kesäasukkaitaan niin, että kynnys valokuituliittymän hankintapäätökseen olisi mahdollisimman matala.

Kunta on varautunut tukemaan hanketta niin, että jokaiselle valokuituliittymän hankkijalle maksetaan kunnan lupaama tuki.

Vastaavanlaista tukea valokuiturakentamiseen ei ole todennäköisesti ole toteutettu muualla Suomessa. Kädenojennuksellaan kunta haluaa varmistaa sen, että nykyaikaiset, sähköiset palvelut tulisivat kuntalaisten käyttöön.

Japon toimitusjohtaja Toni Harjula kertoo tavoitteena olevan, että liittymät olisi saatu myytyä ensi maaliskuun loppuun mennessä. Verkon rakentaminen ajoittuu ensi kesään.

Valokuituverkko on suunnitelmien mukaan uusien asiakkaiden osalta käytettävissä vuoden loppuun mennessä.

Valokuituverkko on laajentunut Japon toimialueilla viime vuosina. Esimerkiksi Vimpelissä valokuituprojekti on edennyt mallikkaasti.

 

Tällä hetkellä Lappajärveltä löytyy noin 200 Japon valokuituliittymää. Verkon rakentaminen alkoi aikanaan Itäkylästä, jonka asukkaat olivat aktiivisia verkon rakentamisen suhteen.

Valokuituliittymästä kiinnostuneita asukkaita tai kesäasukkaita auttaa paikkakunnalla asuva kuitumyyjä Pasi Ahvenniemi. Toimitusjohtaja Toni Harjula sanoo, että yhteyttä voi ottaa Ahvenniemeen tai tilata liittymän netin kautta.

Harjula kertoo, että tähän mennessä toteutetuissa valokuituhankkeissa on kylillä tarvittu henkilö, joka aktivoi kyläläisiä ja kesäasukkaita.

– Voimme tehdä tietoiskuja kylissä ja tulla kertomaan tarkemmin valokuituhankkeesta ja vastaamaan kyläläisten ja kesäasukkaiden kysymyksiin.

Projekti etenee Vimpelissä

Japolla on tällä hetkellä noin 1 300 valokuituliittymää Alajärvellä, Lappajärvellä ja Vimpelissä. Vimpelissä valmiina ovat Sääksjärven, Lakaniemen, Viitaniemen ja Koskelan yhteydet.

Viitaniemen suunnalla on paljon vapaa-ajan asuntoja ja näiden kiinteistöjen omistajat olivat aktiivisia valokuituverkon laajentamista kohtaan.

Valokuidun piiriin Vimpelissä päästään myös Anttilankankaalla, Hovilanalueella ja Tuohiperällä, jolloin valokuituasiakkaiden määrä nousee noin neljäänsataan.

Toni Harjula toteaa, että kunnan keskustan alueelle on myyty 150 valokuituliittymää.

– Ydinkeskustan kaapelointi on valmis noin kuukauden kuluttua.

Lappajärven projektissa Tarvola ja Karvala ovat Harjulan mukaan isossa roolissa, sillä näillä alueilla on paljon vapaa-ajan asuntoja.

Virpi Poikelin

 

 

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät