1.2 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

POP Pankki Karstulan asiakasmäärä hyvässä kasvussa

POP Pankki Karstula on toiminut kohta viiden vuoden ajan keskellä kirkonkylää kauniissa hirsirakennuksessa, jossa aiemmin oli apteekki.

– Vielä toisinaan joku harhautuu lääkereseptin kanssa tiskille, mutta opastamme eksyneet ilomielin oikeaan osoitteeseen, naurahtaa palvelumyyjä Tiina Lampinen.

MAINOS

Konttorin asiakasmäärä on kasvanut hyvää vauhtia ja alkujaan kahden työntekijän konttoriksi suunnitellussa toimipisteessä työskentelee nykyisin neljä henkilöä. Toimipiste tarjoaa kaikki pankkipalvelut yhdessä paketissa.

Omien työntekijöiden voimin ja omassa konttorissa hoituvat kassapalvelut, lainaamisen palvelut, sijoitusneuvonta, yritysten maksuliikenneasiat sekä esimerkiksi edunvalvontavaltuutusten tekeminen.

– Kuljemme varmasti pankkisektorilla vastavirtaan, kun tarjoamme kassapalveluja kaikkina aukioloaikoina, tutun toimihenkilön saa puhelimitse kiinni ja monet asiat hoituvat ilman ajanvarausta.

– Mutta saadun asiakaspalautteen perusteella ihmisläheistä asiakaspalveluamme arvostetaan ja sille on tilausta. Tahdomme olla pankki, jolla on kasvot ja etunimi. Haluamme vastata asiakkaan elämäntilanteisiin ja toiveisiin. Todistamme ilot ja surut, joskus jopa useassa sukupolvessa, kertoo Karstulan konttorin palvelupäällikkö Teija Poikonen.

POP Pankki -ryhmä saavutti 1.10. julkaistussa EPSI ratingin pankki- ja rahoitustutkimuksessa jo seitsemättä kertaa ensimmäisen sijan.

Tutkimus mittaa vuosittain pankki- ja rahoitusalan asiakastyytyväisyyttä ja -uskollisuutta. – Vaikka pankkimaailma digitalisoituu vauhdilla, tarvitsevat pankit ja asiakkaat edelleen ihmisiä, sillä luottamus rakennetaan henkilökohtaisesti, POP Pankkiliiton toimitusjohtaja Pekka Lemettinen toteaa.

– Meillä on ihanat asiakkaat ja töihin on joka päivä mukava tulla, sanoo palveluneuvoja Eevi Nieminen. – Niin, ja tyytyväinen asiakas on meille paras kiitos työstämme, jatkaa palveluneuvoja Sinikka Piispanen.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät