Kaiken kansan maistiaiset kulttuurikattilassa

Mainos[adrotate banner="3"]

Kulttuurilla maustettuun koko perheen ravintolapäivään kutsutaan väkeä yli kylä-, kunta- ja kansallisuusrajojen. Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille.

Kulttuurikattilan pisteissä saat maistella monen kulttuurin erikoisuuksia ja 300:lle ensimmäiselle on tarjolla myös rokkaa Maanpuolustusnaisten ja Yhteinen keittiö -hankkeen varustamasta soppatykistä. Ja kahvit päälle tietenkin.

MAINOS

Päivän ohjelman toteuttamiseen osallistuu liki parikymmentä tahoa ja ohjelmaa on tarjolla kaikenikäisille. Maistiaisten lisäksi on mahdollisuus päästä valmistamaan ruokaa yhdessä paikan päällä.

Oletko maistanut esimerkiksi afgaanileipää, somalilaisia nyyttejä, irakilaista riisi-kasvisruokaa tai kiinalaisia mykyjä? Tule tekemään makumatka maailmalle!

Toimintapisteissä pääset harjoittamaan kädentaitoja: voi tehdä itsellesi isoäidin neliön tai antaa tuotoksesi yhteiseen peittoon liitettäväksi.

Perheen pienimmät tekevät omat neliönsä maalaten. Pelejä, leikkejä ja tehtäviä on tarjolla kaikenikäisille. Aijjoos-toiminta arvuuttaa vanhoja esineitä ja keittää pohjalaista juhlakeittoa.

Eteläpohjalaiset Kylät toivoo koko alueen kylien ja kyläläisten osallistuvan joukolla tempaukseen yli kuntarajojen.

Ruotsalan kyläyhdistyksen, Kylille-hankkeen ja Suomen Kylät ry:n pöydän äärellä herkistytään yhdessä miettimään ja saat vastata oman makusi mukaan: mikä on kyläyhdistyksen tärkein tehtävä?

Kyläyhdistyksen juomapisteessä tiedustellaan, mistä marjasta valmistetaan Jaakon juomaa – ja sitä on tietenkin myös tarjolla reseptin kera.

Koti kylään ja Kotiseutu kotoisaksi -hankkeilla on sama toivomus: yhdessä tekemisen kautta tulemme tutuiksi ja opimme arvostamaan sekä toisten että omaa kulttuuriamme.

4H-yhdistys ja Kauhavan nuorisotoimi kutsuvat myös nuoria mukaan tapahtumaan. Läheltä lautaselle -hankkeen pisteessä pääsee pelaamaan ja maistamaan paikallisia Domretorin tuotteita.

Kysymyksiä ja tehtävärasteja on jokaisella pisteellä. Omat arvauksensa voi kirjata kattilapassiin, jolla osallistuu myös arvontaan. Palkinnot sponsoroi Härmän kylpylä.

Päivässä ohjelmaa tarjoavat Kauhavan kulttuuriyhdistys, Kauhava Association ja muutama paikallinen taituri. Oletko kuullut esimerkiksi Peltoniemen Eeron pakinointia tai Koiviston Olavin runoilua? Naisenergiaa edustavat Hurjat akat ja Maan mainiot markkinamummot.

Tilaisuus pidetään Ruotsalan monitoimihallilla lauantaina 27. lokakuuta kello 13-17. Ruokaa, maistiaisia ja kansallisuuksien esittelyjä on tarjolla koko ajan ja ohjelmallisia tuokioita tasatunnein. Kannattaa lähteä paikalle koko perheen voimin ja ystävien kera

Edellinen artikkeliMonta ideaa vapaaehtois- ja viriketoimintaan
Seuraava artikkeliSelkäviikolla rakastetaan selkää