Hallimestari Olli Ojanperä on ylpeä hienosta uimahallista kuntosaleineen.

Alajärven uimahalli juhli viisivuotissynttäreitä!

Alajärven uimahalli järjesti synttärijuhlat asiakkailleen viidentenä syntymäpäivänään.

Uimahallin hallimestari Olli Ojanperän mukaan kävijämäärä on vakiintunut vuositasolla 70000 asiakaskäyntiin ja asiakkaita käy uimassa sekä kuntosalilla ympäri lähipitäjiä. Reilu puolet kävijöistä on kuitenkin alajärveläisiä.

Uimahalli on täynnä tekniikkaa

Hallimestari Olli Ojanperä kertoi, että viisi vuotta on mennyt todella nopeasti uimahallilla ja väkeä on riittänyt mukavasti.

Uimahallin vedenlaatua seurataan tarkkaamosta.

Koululaiset ovat päiväaikaan iso käyttäjäryhmä. Aamuisin ja iltaisin käy työväestöä, joko ennen töihin menoa tai sitten iltauinnilla.

Touko- ja kesäkuussa on järjestetty lapsille uimakouluja. Vesijumpparyhmiä järjestetään viikoittain ja niitä kannattaa kysyä suoraan uimahallilta.

Heinäkuussa tehdään uimahallilla aina isompi vuosihuolto ja silloinhan pääsee onneksi uimaan myös Järviseudun järvissä.

Uimahallin alakerrasta löytyy hyvin varustettu kuntosali monipuolisine laitteineen ja pienryhmätiloineen. Pienryhmätiloja, niin kuin kaikkia muitakin tiloja on mahdollista myös vuokrata yksityiskäyttöön.

Uimahallin alakerrasta, altaiden alapuolelta, löytyy uimahallin tekniset tilat. Tekniikkaa veden kierrätykseen ja puhdistamiseen sekä lämmittämiseen on melkoinen määrä.

Vedenlaatua mitataan päivittäin suoraan altaiden kiertojärjestelmästä sekä automaattimittarein että vesinäytteillä.

Altaista ei tarvitse lähteä vettä kauhomaan nykytekniikalla, naurahtaa Olli Ojanperä. Järjestelmä myös hälyttää suoraan henkilökunnan kännyköihin jos jotain poikkeuksellista toiminnassa ilmenee.

Uimahallin kuntosalilla on modernit laitteet.

Puhdistusjärjestelmät ovat kehittyneet nykypäivänä niin paljon että klooria ei enää käytetä samalla lailla kuin ennen vanhaan, jolloin altaiden vedestä saattoi haastaa sitoutuneen kloorin.

Hygienia on uimahallissa kaiken a ja o ja siitä myös pidetään huolta. Ojanperä iloitsee siitä että uimahallista rakennettiin kerralla sellainen että se palvelee eri-ikäisiä asiakkaita vauvasta vaariin vielä pitkälle tulevaisuuteen.

Yli seitsemänkymppisille ja erityisryhmille on tarjolla hyvin edullinen 77 euron vuosikortti, jolla pääsee uimaan ja kuntosalille vuoden ympäri.

Aikuisten kertalippu maksaa kuusi euroa ja se sisältää myös kuntosalin käytön ja sillä pääsee myös lämpimän altaan hieroviin suihkuihin.

Synttäreillä mukavaa vilskettä

Vastaava vapaa-aikaohjaaja Marjo Salmenautio oli järjestänyt nuorisotoimen kanssa hallille mukavaa puuhaa lapsille ja nuorille.

Sydänyhdistyksestä Anneli Murto ja Irma Kangastupa ja Järviseudun Omaishoitajista Tiina Silvonen esittelivät toimintaansa uimahallin synttäreillä.

Ohjelmassa oli mm. aarteenetsintää ja ongintaa. Myös merenneitoiluun oli mahdollista tutustua allasosastolla. Tarjolla oli myös lapsiparkki ja kahviosta sai illan aikana ilmaisen kahvin sekä jäätelön.

Yhdistyksistä olivat esittelypöydät laittaneet uimahallin kahvioon Järviseudun Omaishoitajat, Alajärven Sydänyhdistys ja Ohjaamo Alajärvi/Vimpeli.

Anneli Murto ja Irma Kangastupa Sydänyhdistyksestä kertoivat käyvänsä uimahallilla erityisesti kuntosalilla ja vesijuoksussa. Sydänyhdistys jakoi paikalla tietoa ruokailutottumuksista ja sokerin sekä rasvan vaikutuksista hyvinvointiin.

– Sydänyhdistyksen joululehti on jo saapunut painosta ja sitä on myynnissä viiden euron hintaan, vinkkaa Irma Kangasniemi. Molemmat naiset ovat olleet erittäin tyytyväisiä uimahallin palveluihin ja suosittelevat vesijuoksua lämpimästi kaikille.

Nuorisotoimi oli esittelemässä uutta Ohjaamotoimintaa, joka on tarkoitettu alle 30-vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille.

Ohjaamo on paikka, jossa saa maksutonta apua ja tukea monenlaisiin asioihin opiskelusta ja työllistymisestä asumiseen ja kaikkeen näiden väliltä. Ohjaamo avaa ovensa Alajärvellä 25.10.

Omaistoiminnanohjaaja Tiina Silvonen esittelemässä omaishoitajatoimintaa. Tiinan mukaan omaishoitajuus on erityinen ja usein raskas elämänvaihe, jolloin tuen tarve kasvaa.

Läheisen sairastuminen tulee usein varoittamatta, perhe ei ole enää sellainen kuin aiemmin ja tulevaisuus näyttäytyy erilaisena. Omaishoitajayhdistyksestä omaishoitajat saavat neuvoja ja vertaistukea jokapäiväiseen toimintaan.

Kai Hannulabacka