Vimpelin lukion oppilaita ohjaava ja kannustava personal trainer Sirpa Karttunen näyttää eteentaivutusta, jolla haetaan tasapainoa.

Vimpeli pilotoi liikkuvaa opiskelua

80 opiskelijan Vimpelin lukio pilotoi jo toista vuotta hyvinvointipalveluja yhtenä ensimmäisistä maamme toisen asteen oppilaitoksista. Liikkuva opiskelu -hanke on tuonut kouluun sekä mahdollisuuden opiskelun ohessa toteutettaviin pieniin liikunnallisiin hetkiin että personal trainerin antamaan ohjaukseen. Vimpelin lukiossa Liikkuva opiskelu -hanke jatkuu tämän lukuvuoden. Opetushallitus tukee Vimpelissä toteutettavaa hanketta 24 000 eurolla eli 80 prosentilla kokonaiskustannusarviosta.

Liikkuva opiskelu -toiminta on osa Liikkuva koulu -ohjelmaa, joka on yksi Suomen hallituksen osaamisen ja koulutuksen kärkihankkeista. Toiminnan tavoitteena on opiskelijoiden fyysisen aktiivisuuden ja opiskelukyvyn lisääminen. Koulut saavat kehittää toimintaa omalla tavallaan. Vimpelin lukiossa haluttiin laajentaa toimintaa tämän lukuvuoden aikana yksilökohtaisen hyvinvointiin ja tätä silmällä pitäen haettiin rahoitusta personal trainerin palveluja varten. Vimpelin lukiolaisia ohjaa ja kannustaa personal trainer Sirpa Karttunen Tampereelta.
– Tarjolla on sellaista palvelua jota monella muulla oppilaitoksella ei ole, tietää Vimpelin lukion rehtori Marko Timo.

Liikkuva opiskelu -hankkeessa mukana olevat oppilaitokset opiskeluyhteisöt saavat kehittää hankkeen toimintaa omalla tavallaan. Toiminta voi lähteä liikkeelle pienistä hyvinvointiin liittyvistä asioista.

Sirpa Karttunen aloitti lukion hankkeessa haastattelemalla jokaisen opiskelijan ja kartoitti keskustelun perusteella nuoren tarpeita eli hyvinvoinnista puuttuvia palasia. Vimpelin lukiossa on palloilulinja, jonka opiskelijoilla on toisenlaiset tarpeet. Heille Karttunen tarjoaa esimerkiksi perusteellisempaa ravintotietoa.

Opiskelijat kokoontuvat Karttusen johdolla pienryhmissä.
– Neljän hengen porukkaa ehtii hyvin opastaa. Myös yksilötapaamisiin on mahdollisuus. Treeni tai tapaamiset järjestetään kesken koulupäivän. Lisäksi opiskelijoilla on käytettävissään nettivalmennusjärjestelmä. Chatin kautta voidaan vaihtaa viestejä.

Pt- eli personal trainer -päiviä pidetään Vimpelin lukiossa kahden viikon välein. Valmennusten aikana pyritään löytämään vaihtoehtoja ja ratkaisuja jokaisen opiskelijan omaan lähtötasoon ja tavoitteeseen sekä haetaan jokaisen kehoon sopivat harjoitteet, mukaan lukien rentoutumis- ja ravintoasiat.

Sirpa Karttunen kertoo käyneensä projektinsa alkuvaiheessa hyviä keskusteluja opiskelijoiden kanssa.
– Heillä on kiinnostusta omasta tekemisestä. Pienillä asioilla omassa arjessa voi olla iso merkitys. Opiskelijoiden peruskunto voisi tosin olla hieman parempi. Niska-hartiakivut ja selän väsyminen rasittavat myös lukiossa opiskelevia, joiden päivät ovat yhtä pitkiä kuin työelämässä olevilla.

Nuoret tykkäävät

Oppituntien aikana tapahtuvat pienet liikunnalliset hetket voivat olla luonteeltaan lähes huomaamattomia. Lukion alkajiin kuuluva Aleksandra Rantala kertoo, että esimerkiksi terveystiedon tunnilla on pitänyt nousta ylös pulpetista ja kävellä kymmenen askelta. Joillakin tunneilla noustaan myös venyttelemään.
– Monisteet pitää luokan edestä, kertoo Aleksandra Rantala.
Jatkajien ryhmässä opiskeleva Roosa Shemeikka sanoo, että joillakin tunneilla esimerkiksi venyttelyä tehdään enemmän ja joillakin tunneilla ei välttämättä ollenkaan.

Hauiskäännön tekeminen kahvakuulalla on jo tuttu juttu Aleksandra Rantalalle (vas.) ja Roosa Shemeikalle, jotka muiden Vimpelin lukiota käyvien tapaan ovat saaneet käyttöönsä personal trainerin palvelut.

Rantala ja Shemeikka ovat monen muun Vimpelin lukion opiskelijan tapaan innostuneita personal trainer Sirpa Karttusen tuomista ideoista ja avusta.
– Olen innoissani, enkä ole kuullut, että tällaista voi saada koulussa. Personal trainerin tapaamiset tuovat vaihtelua koulunkäyntiin, miettii Roosa Shemeikka, jonka mielestä on tärkeää, että Sirpa Karttunen huomioi nuoren omat kiinnostuksen kohteet ja myös sen, millaisesta liikunnasta pitää.

Aleksandra Rantala kokee, että liikkumiseen on tullut motivaatiota ja väsymys ja stressi ovat lähteneet.
– Meidän neljän hengen ryhmässä aiheena on lihaskunto ja liikkuvuus, ja saamme tähän neuvoja ja apua. Kotona venyttelen ja teen lihaskuntoharjoitteita painoilla.

Uusia ideoita

Tänä lukuvuonna lukioon hankitaan polkupyöriä, sykemittareita ja MPower-laite, jolla saadaan hyödyllistä tietoa lihaksen harjoitevasteesta eli siitä, aktivoiko harjoite haluttua lihasta ja kuinka paljon. Lukion apulaisrehtori Jarkko Havu kertoo, että kun koululle saadaan polkupyörät, voidaan esimerkiksi lähteä pyöräillen metsään biologian tunnilla tai hyödyntää polkupyöriä liikuntatunneilla.

Liikkuva opiskelu -hankkeen koordinaattori Jenny Söderman Opetushallituksesta kertoo, että Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto rahoittaa Liikkuva opiskelu -hankkeita muiden muassa Vaasan lyseon lukiossa ja Vaasassa ammatillista koulutusta tarjoavassa Vamiassa sekä esimerkiksi Keski-Pohjanmaan koulutuskuntayhtymässä. Kaikkiaan Liikkuva opiskelu -hankkeessa on mukana noin 50 oppilaitosta.

Liikkuva opiskelu -hankkeen piirrosjulisteessa kuvataan hankkeen toimintaa ja opiskelijoiden osallisuutta toiminnan järjestämisessä. Julisteen on tehnyt Tussitaikureiden piirtäjä Joonas Lehtimäki.

Virpi Poikelin