-7.3 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Stihl -edustus Alajärvellä Rantalalta Saarenpää Oy:lle

Alajärvellä Stihlin sahat on opittu ostamaan jo vuosikymmenten ajan Huoltokorjaamo E. Rantalasta, mutta kuun vaihteessa asiaan tuli muutos, kun IKH Saarenpää Oy osti Rantalasta Sthilin ja Vikingin tuotevarastot ja samalla tuotteiden edustus siirtyi Saarenpäälle.

– Tarkoitus on viedä yritystä eteenpäin ja kehittää sitä, mistä syystä Stihlin edustus oli meille tärkeä asia, kertoo kauppias Miika Saarenpää.

MAINOS

Miika päättikin taannoin käydä kertomassa Erkki ja Seija Rantalalle, että jos he jossain vaiheessa haluaisivat luopua merkin edustuksesta, niin he olisivat valmiita kauppoihin.

Hetken tuumittuaan Rantalat totesivat olevansa siinä elämänvaiheessa, jossa idea tuntuikin jo ihan hyvälle. Ratkaisuun vaikutti myös se, että edustuksen jatkaja oli mieluisa.

Huoltokorjaamolle jää kuitenkin edelleen tutut Stihl ja Viking -varaosien myynti ja takuuhuoltokorjaukset. Samoin yrityksessä edelleen on Husqvarnan, Jonseredin ja Partnerin varaosat sekä huolto.

– Lopettamassa emme siis ole, mutta uusien Stihlien ja Vikingien myynnistä päätettiin nyt luopua, Seija ja Erkki kertovat.

Saarenpäälle Stihli oli sahamerkeistä se, joka sinne haluttiin. – Meille on vuosien varrella tarjottu myyntiin monenlaista sahaa, mutta Stihl on ammattilaispuolella markkinajohtaja. Se on myös maailman vanhin sahamerkki, jonka valikoimista löytyy kaikki mahdollinen mökkisahoista alkaen.

– Stihlin brändi onkin sahapuolella ehdottomasti se vahvin, mistä syystä se oli merkkinä ainoa, joka meitä kiinnosti, Miika sanoo.

Yksi syy sille, miksi edustus IKH Saarenpää Oy:llä on mahdollinen, löytyy siitä että myös myyntiin on tarjota ammattiosaamista. Ammattitaito ja osaaminen vaativankin asiakkaan tarpeiden kartoittamiseen löytyy Juha Vinkanharjulta, jolle sahakauppa on tuttua puuhaa.

– Sahoja on meiltä paljon kyselty ja nyt voimme palvella myös tällä alalla kaikkia ammattilaisiin saakka, Saarenpää iloitsee. Samalla kaupalla myös Viking -ruohonleikkurit löytyvät jatkossa Saarenpäältä tutun Stigan rinnalta.

Saarenpää Oy on aloittanut myös yritys- ja kenttämyynnin

Saarenpää Oy on lisäksi aloittanut syksyllä yritys- ja kenttämyynnin nimittämällä tehtävään kolme teknistä yritysmyyjää, joista kaksi tuli uutena taloon. Myyjät kiertävät Lapuan ja Alajärven myymälöiden toimialueilla olevissa yrityksissä.

Kauppiaat Maria ja Mika Saarenpää ovat iloisia siitä, että yritys voi nyt Kalle Kaappolan, Pasi Lehtosen ja Jani Tarnasen rekrytoinnin myötä palvella yritysasiakkaita suoraan heidän työpaikoillaan. Kuva: Minna Vainionpää / Lapuan Sanomat.

– Menemme asiakkaan luo, asiakkaan ei tarvitse tulla meille, Maria ja Miika Saarenpää selvittävät kuviota. Käytännössä kenttämyyjät vierailevat säännöllisesti tehtaissa ja muissa isommissa yrityksissä sekä julkishallinnon yksiköissä, joista ei ehdittäisi käydä hakemassa tarvikkeita kivijalkamyymälöistä.

Systeemi sopiikin hyvin yrityksille, joilla on säännöllisesti isompia ostoja tai jos yrityksessä tarvitaan jotain vähän erikoisempaa tavaraa. Kiireiset yrittäjät arvostavat sitä, kun saavat palvelua suoraan yritykseensä.

Kilpailijana alalla Saarenpäällä onkin lähinnä valtakunnallisia toimijoita, jotka perinteisesti ovat tehneet kenttämyyntiä asiakkaiden luona.

– Nyt meillä kiertää kolme autoa maakuntaa, myyjämme kartoittavat asiakkaiden tarpeet ja tekevät tarjouksen. Kun kauppoihin päästään, tuotteet hoidetaan yrityksiin suoratoimituksina.

Saarenpäältä on kyselty tätä palvelua jo pitkään, mutta resursseja sen hoitamiseen ei ole ollut. Nyt löytyi kokeneita myyjiä tehtävään, joten asiaan päätettiin panostaa. – Myyjämme ovat saaneet todella hyvän vastaanoton yrityksistä, Saarenpäät kiittävät.

Tavoitteet toiminnalla ovat kovat, sillä Miika laskee että onnistuessaan siitä voisi tulla kolmas kokonaisuus liiketoimintaan. Tällä hetkellä kaksi omaa kokonaisuuttaan ovat Lapuan ja Alajärven myymälät, ja kenttämyynti voisi olla se kolmas.

Kenttämyyntiä Saarenpää Oy:llä hoitavat Kalle Kaappola Lapualta, Jani Tarnanen Alajärveltä ja Pasi Lehtonen Lappajärveltä.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät