-9.2 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Maamieskoulunsa 50 vuotta sitten päättäneet koolla Kurejoella

Jami Kurejoelle kokoontui tiistaina iloisesti puhellut miesjoukko, jonka jutuista ei naurua puuttunut. Samat miehet olivat päättäneet yksivuotisen maamieskoulunsa 50 vuotta aikaisemmin.

50 vuotta sitten maamieskoulun oli suorittanut 35 miestä, joista nyt mukana yhteisessä kokoontumisessa oli vielä yli 20!

MAINOS
Maamieskoulun oppilaat vuodelta 1968.

Joukko on vuosien varrella jo harvennut, mutta niin yhteen hitsautunutta ja toistensa seurassa viihtyvää porukkaa nämä entiset opiskelutoverit ovat, että mukaan tapaamiseen lähdetään jos suinkin on mahdollista.

– Tämä oli jo neljäs kokoontumisemme, kertoo Lapualla asuva Ilpo Pelander. – Ensimmäisen kerran tapasimme 13 vuotta koulun loppumisen jälkeen ja toisen kerran 27 vuoden jälkeen. Kolmas kokoontuminen oli viisi vuotta sitten.

Pelander uskoo, että syy tämän porukan hyvälle yhteishengelle löytyy siitä, että mukana on väkeä iin monilta seutukunnilta.

Oli järviseutulaisia Alajärveltä, Evijärveltä ja Lappajärveltä, suomenselkäläisiä Alavudelta, Töysästä ja Ähtäristä, keskisuomalaisia Konginkankaalta, Perhosta ja Kyyjärveltä sekä kyrönmaalaisia Isokyröstä.

– Ja sitten olimme me aidot etelä-pohjalaiset Ylistarosta, Lapualta, Kauhavalta ja Ala-Härmästä, Pelander veisteli. – Olimme hyvä sekoitus kaikkea, kuppikuntia ei syntynyt.

Pelander ja alajärveläinen luokkatoveri Juhani Lahti kertovat, että maamieskoululaiset asuivat tuolloin 50 vuotta sitten koululla, mistä syystä yhdessä oltiin paljon.

– Yhteishenki syntyi kuitenkin ennen muuta meistä oppilaista itsestämme, meille sattui hyvä porukka joka viihtyy edelleen yhdessä.

Yhteinen huumori onkin säilynyt näihin päiviin saakka ja kun miehet tapaavat toisiaan muutenkin eri tilanteissa, juttua riittää aina.

Ja maanviljelijöinä kun miehet ovat työuransa tehneet, niin puheenaiheita piisaa. – Kyllä se ensimmäinen kysymys viime syksynäkin oli entiseltä luokkakaverilta, että saitteko kaikki puitua, Helander nauraa.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät