1.2 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Vimpeli on saanut elinkeinostrategian

Vimpelin kunnalle on nyt valmistunut elinkeinostrategia, joka on luotu yhteistyössä kunnan viranhaltijoiden, elinkeinoyhtiön, yrittäjien ja valtuutettujen kesken.

Kyseessä on ns. elävä strategia, jota voidaan matkan varrella täydentää ja tarkentaa.

MAINOS

Vimpelin tuleva kunnanjohtaja on myös tyytyväinen strategiaan ja odottaa jo innokkaasti, että pääsee toteuttamaan sitä yhdessä yrittäjien ja valtuutettujen kanssa.

Strategiatyö alkoi keväällä 2018. Elinkeinovaliokunta valmisteli strategiaa aluksi kokouksissaan, minkä jälkeen strategia on edennyt kunnalliseen päätöksentekoon.

– Syksyllä käsittelimme strategiaa valtuustoseminaarissa, minkä jälkeen siihen tehtiin joitakin tarkennuksia. Elinkeinovaliokunnan hyväksynnän jälkeen kaikilla valtuutetuilla oli mahdollisuus vielä antaa kommenttinsa. Strategia hyväksyttiin valtuuston viimeisessä kokouksessa joulukuussa, kertoo vt kunnanjohtaja Seija Kinnunen.

Vimpelin Yrittäjien puheenjohtaja Susanna Korkiatupa on tyytyväinen tuloksiin ja työhön.

– Strategian painopistealueita ovat rakennustuoteteollisuus, kauppa- ja palvelut sekä matkailu. Strategiaa toteutetaan yhdessä. Elinkeinovaliokunta kokoontuu vuosittain neljä kertaa tarkastelemaan strategian toteutumisen etenemistä, Korkiatupa kertoo.

Työryhmät kehittämiseen

Painopistealueita kehitetään monitahoisesti ja erilaisten projektien kautta. Vuosina 2019–2020 on käynnissä yleinen kehittämishanke, joka parantaa keskustan alueen viihtyvyyttä (mm. kauppa- ja palvelut, pesäpallomatkailu).

Hankkeen lisäksi on käynnistetty kolme eri työryhmää:

1. Vimpelin teollisuusmäki

2. Road 68 (ohikulkuliikenne, liikenneympyrä, Vieresniemi, Hietojanlahti yms.)

3. Lakeaharju.

Työryhmiin osallistuu kunnan viranhaltijoita, halukkaat luottamushenkilöt, elinkeinoyhtiö JPYP:n edustajia, yrittäjäjärjestön edustajia, kunkin alueen yrittäjiä sekä muita aiheesta kiinnostuneita.

Osin asioita viedään eteenpäin kolmannen sektorin vetämänä, joten keskusteluyhteys pidetään avoinna myös eri yhdistyksiin, kuten kyläseurat.

– Hienoa, että tällainen strategia on tehty, ja mielestäni strategia on oikein hyvä. Meillä on Vimpelissä paljon potentiaalia ja mahdollisuudet mihin vaan.

– Osallistun mielelläni perustettuihin työryhmiin. Minulla on suhteellisen hyvät kontaktit Aasiaan, joten olisi hienoa, jos voisin auttaa vimpeliläisiä yrittäjiä ja elinkeinoelämää siitäkin näkökulmasta.

– Uskon, että matkailussa on potentiaalia ja mielessäni on jo useita kehitysideoita, joilla voisimme saada kiinalaisia matkailijoita vierailemaan kunnassamme, toteaa Vimpeliin vastikään valittu uusi kunnanjohtaja Sami Gustafsson.

Gustafsson aloittaa työnsä kunnassa maaliskuun alussa.

– Odotan kovasti, että pääsen Vimpeliin ja työn touhuun. Haluan vierailla kaikkien yrittäjien luona, hän kertoo.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät