-7.3 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Rasvakiloja lähti kampanjassa Soinin kunnan iän verran

Liikuntasihteeri Janne Kujalan vetämä Hyvinvointia hyvästä arjesta -hanke alkoi huhtikuussa Soinissa kehonkoostumusten aloitusmittauksilla liikekeskuksen kuntotiloilla.

Tapahtumapäivän aikana mittauksien lisäksi oli mahdollista käyttää kuntosalia ilmaiseksi sekä saada tietoa liikunnasta, ravinnosta ja soinilaisten hyvinvointialan palveluista.

MAINOS

Kampanjan aikana pidettiin välimittaukset elokuun lopussa, jolloin kampanjaan pääsi myös uusia henkilöitä mukaan. Tapahtumapäivä pidettiin Yhteistalolla, jossa kehonkoostumusmittausten lisäksi oli monenlaista toimintaa.

Mukana oli Kuortaneen Urheiluopisto, SJK ja hiihtolegenda Juha Mieto. Kentällä käytiin koululaisten kanssa jalkapalloviestejä ja jousiammuntaoppia antoivat Urheiluopiston opiskelijat.

Elokuun lopussa juostiin myös Cooperin testiä kahden ryhmän mitatessa omaa kuntoaan.

Kampanjan loppumittaukset yhteistalolla oli joulukuun puolivälissä. Mukana oli Kuortaneen Urheiluopisto. Joulukuussa järjestettiin sauvakävelyä, kuntojumppaa ja venyttelyä.

Jokaisen tapahtuman jälkeen oli mahdollista teettää kehonkoostumuksen mittaukset ajanvarauksella useamman päivän aikana.

Kehonkoostumuksen mittauksia tehtiin kampanjan aikana yhteensä 403 kappaletta. Huhtikuussa mittauksiin osallistui 179, elokuussa 130 ja joulukuussa 94 henkilöä. Mittauksia tehtiin 229 eri henkilöille. Naisia oli 164 ja miehiä 65.

Yhteensä pudotettuja rasvakiloja oli 151,06. Listoista löytyi paljon henkilöitä, joilta oli tippunut rasvaa muutamia kiloja, joten suunta on oikea. Kampanjassa oli myös henkilöitä, joilla paino nousi, mutta rasvan määrä väheni.

Naisista prosentteina eniten rasvakiloja lähtöpainoonsa nähden tiputtivat Saara Sallila 18,7 prosenttia, Tiina Silvonen 10,02 ja Liisa Valkealahti 8,9 prosenttia. Kolme parasta naista tiputti yhteensä huikeat 31,54 rasvakiloa!

Palkintoina voittaja sai 50 kerran kuntosalikortin. Lihashuoltotarvikkeita tuli kaikille palkituille.

Miehistä kärkeen ylsivät Tero Ojala 11,1, Jarno Mustonen 4,2 ja Juha Viitasaari 3,6 prosenttia. Kolme parasta miestä tiputti yhteensä 17,66 rasvakiloa.

Kampanjan arvonnassa arpaonni suosi kymmentä kampanjaan osallistunutta henkilöä.

Kunnanjohtaja Juha Viitasaari antoi mallia kuntalaisille ja lupasi julkistaa omia lukujaan. Hänen painonsa tippui keväästä jouluun kolmisen kiloa ja rasvaprosentti tippui 2,8 prosenttia.

Palkitut olivat kampanjan päätöstilaisuudessa tyytyväisiä.

– Otin kyllä tosissaan tämän kampanjan, kun kerran mukaan lähdin. Päätin muuttaa ruokavaliota parempaan suuntaan. Liikuntaa lisäsin jonkin verran, kertoi naisten sarjan voittanut Saara Sallila.

– Ruokavaliolla olen suurimman osan painonpudotuksesta saanut aikaan. Monipuolinen ruokavalio ja kultainen keskitie kaikessa tuntuu sopivalta, kertoo aerobista liikuntaa lisännyt miesten sarjan kärki Tero Ojala.

Kehonkoostumusmittaukset tehnyt hyvinvointiyrittäjä Tiina Väliaho kertoi, että ruokavalion osuus painonpudotuksessa on peräti 80 ja liikunnan merkitys on parikymmentä prosenttia.

– Ei kuitenkaan kannata tehdä mitään 1-2 kuukautta kestävää tehodieettiä, vaan tasainen tahti on keholle parempi. Muutaman tunnin välein tapahtuva terveellinen ruokailu tai välipala on tärkeää painonpudotuksessa, kertoi Väliaho.

Alkukesästä Soinissa tullaan järjestämään liikuntatempaus, jossa on jälleen mahdollisuus muun muassa teettää kehonkoostumus -analyysi.

Cooperin testi on myös luvassa alkukesästä. Kujalan joulukuussa päättyneelle hankkeelle on haettu jatkovaihetta.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät