-9.1 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Uusi laki myllertää tiekuntien toimintaa

Vuoden alusta tuli yksityisteille aivan uusi laki. Laki tuo tiekuntien hallintoon ja tienpitoon varsin mittavia muutoksia.

Muutokset koskevat tiekuntien ohella kuntia, sillä kuntien tielautakunnat loppuvat tänä vuonna.

MAINOS

Jatkossa esimerkiksi mahdolliset kiistat tiekuntien tekemistä päätöksistä ratkaistaan tielautakunnan sijasta käräjäoikeudessa.

Muutosten tiimoilta Suomen Tieyhdistys järjestää helmi-maaliskuussa kaikkiaan 16 paikkakunnalla Alueellisen Yksityistiepäivän.

Tieyhdistyksen asiantuntijoiden lisäksi mukana on paikallisen ELY-keskuksen edustaja kertomassa valtion avustuksista ja myös ELY-keskuksen uudesta roolista yksityistieasioissa. Valtion rahoitustuessa on 2019 hiukan kasvua viime vuoteen verrattuna.

Tieyhdistyksen erityisasiantuntija Jaakko Rahjan mukaan tiepäivän aikana paneudutaan yksityisteiden tienpitäjiä, teiden käyttäjiä ja mm. kuntia kiinnostaviin ajankohtaisiin asioihin.

– Uusi yksityistielaki tuo tullessaan yllättävänkin paljon ja merkittäviä muutoksia kunnille, tiekunnille, ulkopuolisille tienkäyttäjille, sähkö- ja teleyrityksille, maanmittareille jne. Esimerkiksi kaapeleiden tiehen laittamisen juridiset kiemurat on hyvä tuntea, toteaa Rahja.

– Eduskuntakin on toivonut, että lain sisältöä avattaisiin tiekuntien vastuunkantajille mahdollisimman laajasti. Itse lakia käydään havainnollisesti läpi, mutta myös siihen liittyviä käytännön vinkkejä.

Uusi vuosi toi tullessaan myös Maanmittauslaitokselta uudet suositukset yksityisteiden tieyksiköintiin. Lisäksi tiekunnatkin joutuvat uutena asiana ottamaan huomioon henkilötietojen käsittelyn säädökset. Tämäkin tuo uusia vastuita toimielimelle.

– Tiekuntien elämään on viime vuosina tullut paljon uusia velvoitteita ja vaatimuksia. Onkin entistä tärkeämpää osata tehdä asiat juridisesti ja teknisesti kerralla kuntoon, oikeaan aikaan ja oikeilla laitteilla. Tienpidossa ja yksityisteiden käytössä tieto on valttia, sanoo Jaakko Rahja Tieyhdistyksestä.

Pohjanmaan alueella Alueellinen Yksityistiepäivä on muun muassa Ylihärmässä 12.2. ja Ylivieskassa 19.3.

Kokonaisuudessaan Yksityistiepäivän kiertueaikataulu löytyy sivulta tieyhdistys.fi.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät