Kiinteistökauppa käy Järviseudun alueella

Mainos[adrotate banner="3"]

Järviseudun alueella kiinteistökauppa käy hyvällä sykkeellä, sillä yksistään OP-Kiinteistökeskus yhdessä Osuuspankkien kanssa teki viime vuoden aikana peräti 302 kauppaa.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kiinteistö vaihtoi omistajaa jokaisena toimistopäivänä. Lisäksi pitää muistaa, että alueella toimii muitakin välittäjiä, joten kauppaa tehtiin alueella varsin paljon.

MAINOS

– Koko maassa asuntomarkkinat olivat viime vuonna ennakoitua vaisummat. Kiinteistönvälittäjien kautta myytiin 2,9 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna, kertoo Järviseudun OP-Kiinteistökeskus Oy:n toimitusjohtaja Markku Pelkonen.

Järviseudun OP-Kiinteistökeskuksessa kuitenkin kävi päinvastoin, sillä se yhdessä Osuuspankkien kanssa toteutti 302 kauppaa, mikä oli uusi ennätys. Alueena kiinteistökeskuksella on Alajärvi, mukaan lukien Lehtimäki, sekä Soini ja Vimpeli.

– Tämä huikea kauppojen määrä kertoo alueemme vilkkaudesta, kiittää Pelkonen ja sanoo, että kaikki isot investoinnit joita alueella tehdään kuntien ja yritysten toimesta, innostavat myös alueen asukkaita investoimaan omaan tulevaisuuteensa.

Vilkas kaupankäynti kiinteistömarkkinoilla on vakiinnuttanut hinnat Järviseudulla kysyntää vastaaviksi. Markkinahinnat ovat kasvukeskuksiin verrattuna pienempiä, mutta vastaavat hyvin alueemme tasoa.

OP-Kiinteistökeskuksen kautta Järviseudulla myydään kaikkea mahdollista asunto-osakkeista omakotitaloihin sekä maa- ja metsätiloihin, hiljattain myytiin jopa yksi soramonttu.

Pääpaino asuntokaupassa on vanhemmilla kiinteistöillä. Vaikka asuntorakentaminen on vilkasta, niin silti uudiskohteita on kaupan melko vähän kauppojen kokonaismäärään nähden.

Järviseudun OP-Kiinteistökeskuksen kiinteistönvälittäjät Sari Salmenautio ja Tarja Elgland sanovat, että kysytyimpiä kohteita alueella ovat hyväkuntoiset osakehuoneistot, muutaman vuoden ikäiset.

Myös siistit, hyväkuntoiset omakotitalot ovat kysyttyjä, olivatpa ne minkä ikäisiä tahansa. Kuitenkin aina joku ostaja kaipaa myös remonttikohteita niin omakotitaloista kuin osakkeistakin.

Tänä päivänä asunnon sijainnilla on suuri merkitys ja kysytyimpiä ovat lähellä palveluita sijaitsevat asunnot.

Moni ikäihminen haluaa muuttaa lähemmäs palveluja ja Järviseudulla on näkyvissä myös sitä, että naapurikunnista muutetaan Alajärvelle, eikä oman kotikunnan kirkonkylälle. Tämä johtuu Alajärven hyvistä palveluista.

Kauempana keskustojen palveluista olevissa asuntokohteissa on palvelujen etäisyys huomioitava hinnassa. Alueen markkinat tunteva välittäjä osaakin yleensä hinnoitella kohteen oikein.

Pääsääntöisesti asuttuna olleen talon saa myytyä, mutta jos esimerkiksi perikunta jättää mummolan kylmilleen, niin vuoden tai parin päästä sille on haastavaa löytää ostaja.

Tästä syystä kannattaisikin aina harkita tarkkaan ennen lämpöjen katkaisemista, olisiko kuitenkin parempi myydä talo pois kuin vain jättää se rapistumaan tyhjilleen?

– Ihmisillä on erilaisia käyttötarkoituksia kiinteistöilleen, siksi niin monet erilaiset ja erikuntoiset, eri sijainnilla olevat kiinteistöt kiinnostavat aina osaa ostajista.

Järviseudun OP-Kiinteistökeskuksessa uskotaan, että asuntoja vaihdetaan tänä vuonna vilkkaasti, koska markkinoilla tuntuu edelleen olevan patoutunutta tarvetta asunnonvaihtoon.

Asuntokauppoihin aika onkin nyt hyvä, mikä kannattaa pitää mielessä niin ostajan kuin myyjänkin puolella.

Tuula Jokiaho

Edellinen artikkeliErasmus -hankkeen oppilaat pitivät Suomen talvesta
Seuraava artikkeliInfluenssakausi on aluillaan – toimi näin, jos epäilet influenssaa