Paikallisvastustajat paketoivat pohjalaislohkon Superpesiksen halli-SM-sarjassa. Vaikka Ankkurit ei yltänytkään otteluvoittoihin, on Ankkureiden uusi pelinjohtaja Jari Mäkelä positiivisella mielellä kevättä kohti edettäessä.

Veto finaaliturnaukseen pohjalaislohkosta

Vimpelin Vedon Superpesis-joukkueen hallikausi jatkuu Kuopiossa pelattavassa SM-lopputurnauksessa. Veto tarvitsi finaaliturnauspaikkaan yhden pisteen pohjalaislohkon päätösottelusta. Veto voitti myös alkusarjan kolmannen ottelunsa jaksoin 2–0. Vastassa ollut Alajärven Ankkurit jäi hallipesiksen alkusarjassa voitoitta, mutta haastoi hallipronssia puolustavan Vedon toisella jaksolla. Ottelun juoksut kirjattiin 7–2 ja 4–2.

Vedolla oli selkeä suunnitelma, mitä se tekee ottelun alussa. Joukkue takoi jo avausvuorossa viisi juoksua ja vielä toisessa vuorossa kaksi. Vedon parhaana palkittu Perttu Ruuska löi avausjaksolla kolme juoksua ja toi kaksi. Ankkureiden kuparisen rikkoi Markus Hallasuo toisessa vuorossa. Toisella jaksolla Ankkurit oli hyvin pelijuonessa kiinni, etenkin kaksi juoksua lyöneen Nestori Yli-Sissalan ansiosta. Ennen päätösvuoroa tilanne oli tasan 2–2. Ottelun lopullinen niitti lähti Perttu Ruuskan mailasta neljännen tasoittavalla ja kahden juoksun arvoisesti. Vedon ykköspalkinnon pokkasi viisi juoksua lyönyt ja kaksi tuonut Ruuska. Ankkureiden ykkönen oli kaksi juoksua lyönyt kakkospolttaja Yli-Sissala.

Tilaa nuorille

Alajärven Pallohallissa pelatun ottelun kotijoukkueena pelanneen Vedon rosterista puuttuivat Janne Heimonen, Matias Rinta-aho ja Teemu Isoketo. Pelivuorossa olivat nuoremman polven pelimiehet Perttu Ruuska, Timo Hanhisalo, Ville Takala ja Joonas Suominen. Isolla ringillä kevättä kohti etenevässä Ankkurit-miehistössä annettiin tilaa joukkueen nuoremman polven pelaajiin kuuluville Elmeri Koivusalmelle, Jami Lassilalle ja Martti Viitasalolle. Severi Piispanen, Antti Pukkinen ja Ville Posti eivät pelanneet lauantaina.

Vetoa juniorivuosinaan edustanut Miika Keski-Petäjä on tuonut mukanaan Ankkureiden ulkopeliin uudenlaista sähinää. Hanakasti näpyjen perään lähtevä ”KP” onnistui ajoittain sekoittamaan lautastyöskentelyllään Vedon sisäpeliä.

Vedon pelinjohtaja Markku Hylkilä oli tyytyväinen joukkueensa tavoitteena olleen lopputurnauspaikan saavuttamiseen. Kuopiossa 16. ja 17. maaliskuuta pelattavassa lopputurnauksessa on mukana neljä joukkuetta ja Vedolle on luvassa kaksi kovaa ottelua.
– Niitä kumpaakin lähdemme voittamaan ja suomenmestaruudesta hallissa pelaamaan.

Mäkelä positiivisena

Ankkureita täksi kaudeksi käskyttämään siirtynyt Jari Mäkelä kertoo, että joukkue jatkaa harjoittelua heti sunnuntaina, jonka jälkeen on vuorossa pieni loma.
– Joka jakso ja peli halutaan voittaa. Vimpeli oli tänään tuon tuloksen verran parempi.

Mäkelä huomioi, että useasta nuoresta pelaajasta koostuvalla Ankkureilla on paljon kehittämisen arvoisia asioita. Hän katsoo tulevaa kohti positiivisin mielin, vaikka halli-SM-alkusarjan ottelut eivät tuloksellisesti olleetkaan voitokkaita. Toukokuussa alkavan sarjakauden alkuun on vielä aikaa, mutta valtavasti on vielä Mäkelän mukaan vielä töitäkin.
– Nuoret pelaajat ovat menneet henkilökohtaisella tasolla eteenpäin. He harjoittelevat hyvin ja tekevät töitä. Kun pelaamme seuraavan kerran, olisi tarkoitus, että kokoonpanollisesti olisimme lähempänä sitä joukkuetta, jolla olemme kesää kohti menossa.

Mäkelä kertoo solahtaneensa uuteen joukkueeseen ja sen tekemiseen mukavasti. Hänestä on hienoa, että pelaajat ovat sitoutuneet joukkueeseen.
– Olen johtajana tiukka, mutta asioita käydään paljon yhdessä läpi valmennustiimin ja pelaajien kanssa. Tämä on tiimityötä

Virpi Poikelin