Diplomiurheilukoirahieroja Iida Hankkilan hierottavana on tässä hänen oma viisivuotias kultainennoutajansa Riia. Meneillään on selkälihasten sivelyhieronta.

Koirista tuli Iidalle tie yrittäjäksi

Vimpelin Haunapassa asuva Iida Hankkila suunnitteli jo yläasteikäisenä eläintenhoitajaopintoja Keski-Pohjanmaan ammattiopistossa Kannuksessa.

Opiskelut alkoivat viime joulukuussa ja valmistuminen häämöttää ensi vuoden maaliskuussa. Iidan osaamisalana eläintenhoitajan opinnoissa on kouluttaminen ja päälajinaan koira.

Iida kertoo, että eläimet ovat kuuluneet aina hänen elämäänsä: kotona on ollut koiria, kissoja ja kaneja.

Vimpelin lukiosta ylioppilaaksi kirjoittanut Iida Hankkila jatkoi ensin opintojaan Alajärvellä kauppaoppilaitoksessa ja valmistui ylioppilasmerkonomiksi vuonna 2015.

Hän kävi koiran laajan anatomia- ja fysiologiakoulutuksen ennen kuin haki 11 kuukautta kestäneeseen diplomiurheilukoirahierojakoulutukseen.

– Lähiopetusjaksot olivat Virroilla. Etäopetuksena oli paljon niin sanottuja projektikoiria, joita piti hieroa ja tehdä hierontapäiväkirjaa. Valmistuin viime syksynä.

– Eläintenhoitajakoulutukseen hain, kun sain hierojaopinnot valmiiksi. Alun perin hain perustutkintoon kennellinjalle, mutta opettajat ehdottivat, että minun kannattaisi hakea suoraan koulutuslinjalle, josta valmistutaan eläintenhoitajaksi.

Vimpelissä Hub Logisticsilla varastotyöntekijänä vuodesta 2014 lähtien työskennellyt Iida Hankkila kertoo työnantajan suhtautuvan hyvin siihen, että hän on yhden viikon kuukaudesta suorittamassa lähiopintoja.

Yrittäjän uralle

Jo koirahierojakoulutukseen hakiessaan Iida Hankkila kertoo tiedostaneensa sen, että jos hän alkaa tehdä koirahierontaa, pitää perustaa toiminimi ja tehdä koirahierontaa yrittäjyyden kautta.

Koulutuksen aikana käytiin läpi eri vaihtoehtoja, miten yrittäjänä voi toimia. Koirahierojan työtä voi päästä tekemään esimerkiksi eläinlääkäriasemille. Haunapan Haukut -toiminimen Hankkila perusti viime syksynä.

Koirat ovat kuuluneet aina Iida Hankkilan elämään. Vasemmalla Vilke, oikealla Riia. Hän harrastaa koiriensa kanssa noutajien rodunomaisia kokeita ja metsästystä.

Haunapan Haukut -nimi viittaa Iidan kotipaikkaan. Hänellä on käytössään erillinen hierontahuone, jonka rauhoittavassa ympäristössä hän hieroo koiria. Asiakaskunta tulee Vimpelistä ja naapurikunnista.

– Yrittäjyys on vastannut odotuksiani, mutta on ollut helpompaa kuin luulin. Toimin kevytyrittäjänä. Olen tykännyt kevytyrittäjänä olemisesta, koska se on niin helppoa. Yrittäjän ei tarvitse tehdä oikeastaan muuta kuin laskuttaa.

Markkinointikeinojen osalta Iida ja Haunapan Haukut ovat kiinni tässä päivässä eli sosiaalinen media on hallussa.

Kotisivujen, Facebookin ja Instagramin lisäksi Haunapan Haukut on tuonut esille palveluitaan Järviseudun Kennelkerhon jäsenlehdessä. Markkinointi on tuottanut tulosta uusina yhteydenottoina ja vakituisina asiakkaina.

Hierontaa kaikille koirille

Iida Hankkila kertoo, että venytykset sisältävä koirahieronta kestää tunnin.

Koira, joka ei ole käynyt aikaisemmin käynyt Iidan luona hierottavana – tai jolle pitäisi tehdä tutkimuksia esimerkiksi ontumisen takia – on Iidan käsiteltävänä puolestatoista kahteen tuntiin. Hierottavaksi tuleva koira tarkastetaan joka kerta, ettei hieronnalle ole esteitä.

Diplomiurheilukoirahierojan hierottavaksi voivat tulla tavalliset kotikoirat, harrastuskoirat ja erilaisista vaivoista kärsivät koirat.

– On myös omistajia, jotka haluavat tuoda koiran hierojalle rentoutumismielessä. Minulle tuodaan pääasiassa sellaisia koiria, joiden omistajat haluavat ennaltaehkäistä koiransa lihasongelmia.

– Tai jos koiralla on selkeästi paikat jumissa, omistaja haluaa, että paikkoja päästään aukaisemaan.

Iida Hankkila kertoo, että hieronnalla myös pidetään yllä koiran lihaskuntoa. Leikkauksessa tai vammoja saaneen olleen koiran hieronnalla edistetään puolestaan paranemista. Sairaan koiran elämänlaatua voi myös parantaa hieronnalla.

Koirat ovat kuuluneet pitkään Iida Hankkilan elämään. Hän kertoo, että hänen perheellään on ollut aina koiria. Tällä hetkellä Iidalla itsellään on kaksi metsästyslinjaista kultaistanoutajaa.

Hän harrastaa noutajien rodunomaisia kokeita ja metsästystä: hän kulkee koiriensa kanssa metsästäjän mukana. Metsästäjäkortti Iidalta löytyy, mutta aselupa on hankinnassa.

Virpi Poikelin