Alajärveläistä tapahtumien kevättä ja kesää oli suunnittelemassa eri toimijoiden edustajia isolla joukolla Karhulaavulla vilpoisissa tunnelmissa toivoen, että kesä olisi kaunis ja lämmin!

Alajärven kesä on täynnä toimintaa

Alajärvellä eri toimijat järjestävät kevään ja kesän aikana monipuolista toimintaa eri-ikäisille.

Toukokuulta heinäkuulle on keskiviikkoiltaisin viikkokisat frisbeegolfista, jotka ovat jo alkaneet.

4H -yhdistyksen Krista Savola kertoo, että Lehtimäen museoniityllä vietetään perinnepäivää 16.5. kello 11-15. Päivä on kaikille avoin ja tarjolla on monenlaista kivaa puuhaa!

Metsäpäivää puolestaan vietetään 22.5. Alajärvellä keskustan kuntoradalla. Tapahtuma on kaikille avoin.

Viime vuonna alueelle valmistui 4H:n toimesta luontopolku kyltityksin ja mukana päivässä onkin 4H:n kanssa Jami, vapaa-aikatoimi, metsänhoitoyhdistys ja riistanhoitoyhdistys.

Toukokuun lopulla 30.5. suunnataan nuorisopalvelujen, 4H:n ja Alajärven seurakunnan ja helluntaiseurakunnan yhteiselle reissulle Duudsonit parkiin. Vapaa-aikaohjaaja Oskari Viitakangas sanoo, että mukaan haluavien kannattaa ilmoittautua heti, koska vain 75 nopeita pääsee mukaan.

Koulujen päätyttyä alkaa leiriaika, ja kesäinen päiväleiri pidetäänkin heti 3.-7.6. Paavolan koululla.

Se on suunnattu 7-12 vuotiaille ja sen järjestää 4H ja vapaa-aikatoimi yhdessä. Luvassa on kivaa tekemistä leiriolympialaisista discoon saakka!

Alajärven seurakunnan junnuleirit ovat kesäkuussa Suvirannassa, 10-14 vuotiaille 17.-19.6. ja nuoremmille 19.-20.6. Helluntaiseurakunnan leirit Iisakin leirikeskuksessa ovat 11-14 vuotiaille junnuille 27.-30.6. ja 6-10 vuotiaille lapsille 6.-8.7.

Touko-kesäkuulla Lehtimäen Länsikylällä kokoontuu kuusi kertaa 4H:n kepparikerho ja siinä välissä 10.-14.6. pidetään myös Kepparileiri samassa paikassa. Se on suunnattu 6 -vuotiaille ja sitä vanhemmille.
11.6. on 4H:n organisoima reissu Powerparkiin.

Liikuntapalveluihin on kaupungille uutena ohjaajana saatu Merja Korpela, joka on ideoinut kesään monenlaista uutta. Ulkotemppukoulu 3-5 vuotiaille pidetään 11.-27.6. tiistaisin ja torstaisin Ankkurikentällä. Mukaan pääsee enintään 20 lasta.

Kesäkuun 12.-24. päivinä Ankkurikentälle innostetaan paikalle niitä aikuisia, joilla ei ole liikuntaharrastusta. Matalan kynnyksen kehonpainoharjoittelu on tässä mainio tapa kohottaa kuntoaan.

Seniorijumppa Ankkurikentällä starttaa 12.6. ja jatkuu 24.7 saakka. Tarjolla on aamupäivään kaksi ryhmää.

Erilaisia liikkuvuus- ja kehonhallintaharjoituksia on tarjolla 18.6.-23.7. Ankkurikentällä kehonhuolto -illoissa tiistaisin kello 17.30 alkaen. Ryhmään ei tarvitse ilmoittautua ja se on maksuton.

Soveltavan liikunnan leiripäivä pidetään perjantaina 14.6. Ankkurikentällä 13-20 vuotiaille, joilla on vamman, sairauden tai toimintakyvyn rajoitteen vuoksi vaikea osallistua yleisesti tarjolla oleviin liikuntatapahtumiin.

Päivän aikana pääsee kokeilemaan erilaisia liikuntalajeja ja nauttia liikunnan tuomista iloista.

Kympin osallistumismaksuun sisältyy mm. välipalaruokailu ja t-paita! Mukaan otetaan maksimissaan 16 osallistujaa.

10.-13.6. tulee suosittu jalkapallokerho 7-12 vuotiaille. Vaikka mukaan otetaan 40 lasta ilmoittautumisjärjestyksessä, niin asialla kannattaa olla nopeasti, tämä on todella suosittua!

Nuorisopalvelujen puolella nuorisovintillä pidetään kesäkahvilaa 10.-14.6. maanantaista perjantaihin kello 12-18.

Ilmaisessa kesäkahvilassa voi kahvitella ja herkutella sekä viettää aikaa kaverien kanssa. Jos nuoret tykkäävät, jatketaan kesäkahvilaa otinenkin viikko.

Särkänniemen perinteinen reissu tehdään jälleen ennen juhannusta. 50 nopeinta saa paikan!

Nuorisopalvelujen järjestämä kesäkerho 6-10 vuotiaille on 24.-26.6. Ankkurikentällä. Tarjolla on hurjaa menoa, perinneleikkejä ja iloista liikuntaa!

Nuorisovaltuuston puheenjohtaja Akseli Koskenmäki kertoo, että rokuleille nuorille tuodaan vieraaksi Eeddspeaks Meet & Greet perjantaina 5.7. kello 14-15.30 Salakapakassa. Tapahtuma on ikärajaton.

Myös Alajärven seurakunnalla ja helluntaiseurakunnalla on ohjelmaa rokuliperjantaihin, jolloin he tuovat Nina Åströmin kaikille avoimeen ja ilmaiseen konserttiin Palotorille!

4H:lla toiminta jatkuu myös rokulien jälkeiseen kesään. 8.-12.7. yhdistyksen kellarilla pidetään enkkuleiri 6-12 -vuotiaille. Hauskan puuhastelun ohessa käytetään englannin kieltä. Leirin teema on englannin kielisuihku.

TOP -leiri pidetään 22.-26.7. 4H-kellarilla 6-12 vuotiaille. Tekemällä opitaan ja tehdään erilaisia kivoja TOP –tehtäviä. Lisäksi leirillä on ulkoleikkejä ja metsäretki.

Patikkaa Paalijärvellä

Kevät alkaa patikoinnin merkeissä Paalijärven patikalla sunnuntaina 19.5. kello 11 alkaen.

Kyseessä on todellinen koko perheen patikointipäivä, sillä se sopii yhtälailla tosi kuntoilijoille kuin lapsiperheillekin, onhan matkoja valittavissa 2,8 kilometristä aina 22 kilometriin saakka.

Tapahtuman järjestää Alajärven Latu sekä Paalijärven Kyläyhdistys, Alajärven Yrittäjät ry, Alajärven sydänyhdistys ja kaupungin liikuntapalvelut.

Ladun puheenjohtaja Tapani Hänninen kertoo, että yhdistyksen tarkoituksena on edistää kaikenikäisten ihmisten ulkoilua ja liikunnallista elämäntapaa kaikkina vuodeaikoina ja auttaa ihmisiä löytämään mielekkäitä tapoja liikkua.

Patikka onkin yksi parhaista tavoista toteuttaa tätä ajatusta, koska se sopii koko perheelle ja antaa monipuolisia elämyksiä osallistujille.

Paalijärven patikka pidettiin ensimmäisen kerran viime keväänä ja mukana oli yli 200 osallistujaa! Suosio onkin innostanut järjestäjiä panostamaan entistä enemmän.

Nyt patikoijat voivat halutessaan palata reitiltä lähtöpaikalle tanssilavan kupeeseen myös traktorikyydillä Ryssänmäestä tai kuntoradan pysäkiltä, johon matkaa tulee 12 kilometriä.

Hänninen muistuttaa, että ennen maastoon lähtemistä kannattaa käydä ilmoittautumassa, sillä osallistujien kesken Alajärven Yrittäjät järjestävät arvonnan, jossa on huikeat palkinnot. Japo on lahjoittanut älypuhelimen, Kesport lahjakortin ja yrittäjäyhdistys sarjalipun uimahalliin!

– Meiltä löytyy lähtöpaikalta lainattavaksi myös yksi lasten kantorinkka, Hänninen kertoo ja sanoo, että mukaan kannattaa ottaa myös retkieväät. – Laavuilla on tulet ja mehutarjoilu! Myös lähtöpaikalla kahvio palvelee koko päivän.

Kun patikoinnin makuun päästään, niin seuraavaksi voikin suunnata 11.6. Valkealammelle, jossa tiistai-iltana kello 18-20 patikoidaan Jäkäläkodalle. Matkaa tulee 5,4 kilometriä, joten tapahtuma sopii koko perheelle.

Kaupungin liikuntapalvelujen järjestämässä tapahtumassa on lähtöpaikalla mehu- ja makkaratarjoilu sekä mehua Jäkälämäen kodalla.

Syksyinen Valkealammen patikka patikoidaan samalla reitillä 7. päivänä syyskuuta kello 12-14.

Bongaa pyöräillen

Alajärven Latu järjestää liikuntapalvelujen kanssa tänäkin kesänä Bongaa pyöräillen -kampanjan. Tällä kertaa bongataan uimarantoja.

Kampanjan tavoitteena on saada polkupyöräilijät käymään Alajärvellä ja lähiseuduilla sijaitsevilla uimarannoilla.

Kampanjalomakkeelle merkitään käyntipäivämäärä. Kampanja-aika on 15.5.-31.7. ja lomakkeet tulee palauttaa 5.8. mennessä Alajärven uimahallille.

Vähintään kymmenessä kohteessa käyneiden kesken arvotaan useita hyviä tuotepalkintoja ja pääpalkintona lomaviikko Saariselälle!

kampanjassa kohteina on uimarantoja mm. Alajärven keskustasta, Kaartuselta, Paalijärveltä, Pynttäristä, Menkijärveltä, Hoiskosta, Lehtimäen alueelta, Soinista kuin Vimpelistäkin.

Mestaripyöräilijä- ja rullaluistelukampanjaan voi osallistua samaan aikaan bongailujen kanssa. Siinä kampanja-aika jatkuu 31.8. saakka.

Tuula Jokiaho