1.5 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Etelä-Pohjanmaan rahastolta runsaasti apurahoja alueellemme

Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahasto myönsi tänään lauantaina 60. vuosijuhlassaan ja apurahojen jakotilaisuudessa Kristiinankaupungissa yhteensä 1100000 euroa 93 apurahansaajalle.

Suomen Kulttuurirahaston hallituksen Etelä-Pohjanmaan rahaston hoitokunnan esityksestä myöntämä Elias Lönnrot mitali ojennettiin vuosijuhlassa kirjailija Antti Tuurille – Suurelle tarinankertojalle, kotiseudun aiheiden ammentajalle.

MAINOS

Rahasto sai hakuaikana 489 hakemusta, joiden yhteenlaskettu hakusumma oli reilu kahdeksan miljoonaa euroa. Nyt myönnetyistä apurahoista taiteen osuus on 48, lastenkulttuurin 15 sekä tieteen 30 prosenttia.

Loput apurahoista kohdistuvat kotiseututyöhön (7 prosenttia). Myönnettyjen apurahojen keskikoko nousi 12000 euroon.

Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahaston apurahatoiminnan painopisteitä ovat alueen identiteettiä ja elinvoimaa uudistavat hankkeet. Vuoden 2019 apurahahaussa Etelä-Pohjanmaan rahaston hoitokunta asetti haettavaksi lastenkulttuurin kolmivuotisen hankeapurahan.

Rahasto myönsi myös kuusi kokovuotista 24000 euron työskentelyapurahaa alueen visuaalisille taiteilijoille, joista yksi on kuvataiteilija Ritva Lindberg Lappajärveltä.

Apurahat alueellemme

Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahaston apurahat 4.5.2019:

Taiteen maisteri Antti Hintsa, Alajärvi, Kotini on metsä -valokuvakirjan toteuttamiseen, Fanni ja Juho Koiviston rahastosta 16000 euroa.

Kasvatusteiden maisteri Markku Keski-Mäenpää ja kasvatusteiden maisteri Jari Huvila, Soini, Soinin ja lähiseudun nuorten bändisoittoharrastuksen kehittämiseen, Karl-Johan Lallin rahastosta 7000 euroa.

Kuvataiteilija Ritva Lindberg, Lappajärvi, taiteelliseen työskentelyyn ja osallistavan taiteen toteuttamiseen kirjastoissa ja laitoksissa, Oiva Kuusiston rahastosta 24000 euroa.

Järvipohjanmaan Risteyspaikka ry, Alajärvi, nuorten yökahvilan pelilaitteiden ja sähköpianon hankintaan, Viljo Syreniuksen rahastosta 2500 euroa.

Suomenselän Kesä ry, Soini, Soinillinen 2019 -festivaalin järjestämiseen, Oiva Kuusiston rahastosta 5000 euroa.

Lisäksi filosofian tohtori Teemu Öhman, Äänekoski, Lappajärven törmäyskraatterin 160-vuotista tutkimushistoriaa käsittelevään selvitykseen 7500 euroa.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät