Vetelin Mieskuoro konsertoi tänään Perhossa

Mainos[adrotate banner="3"]

Vetelin Mieskuoro konsertoi Perhon kirkossa tänään sunnuntaina 5.5. kello 19.

Kuoron johtajana on dir.cant. Simo Kangas, joka on vuosien saatossa johtanut menestyksellisesti lukuisia kuoroja. Hän on toiminut myös kouluttajana ja äänenmuodostuksen opettajana.

MAINOS

Kuoro omaa vuosikymmenien lauluperinteet ja on esiintynyt reilun neljänkymmenen vuoden aikana eri puolilla Suomea ja ulkomailla laulaen sekä hengellisen että viihdemusiikin konsertteja.

Kuoro on saavuttanut mainetta myös kilpailuissa Konserttien ohella esiintymistilaisuuksina jo 1990-luvulla ovat olleet mm. Kansallisen veteraanipäivän pääjuhla Kokkolassa sekä Kalle Päätalon 75-vuotisjuhla Suomen Kansallisteatterissa.

Kuoron erikoisuutena ovat vuosien varrella olleet sota-ajan lauluista koostetut lavastetut konsertit, joita on esitetty lähes 200 kertaa.

Perhon konsertissa kuoro laulaa hengellisen musiikin ohjelmistoa. Mukana on sekä tuttuja että hieman vieraampia sävelmiä, joista mainittakoon mm. Armas Maasalon Tule kanssani, Herra Jeesus, Pekka Simojoen Rakkaus on lahja Jumalan, H. B. Kleinin Mun paimen Herra on, J. A. Josephsonin Kyrie eleison sekä Franz Schubertin Pyhä on Herra.

Myös Piae Cantiones -sävelmät Ah, minkä rakkauden sekä Kriste armon antaja kuuluvat kuoron konsertti-ohjelmistoon. Osa lauluista on ollut mukana kuoron ohjelmistossa jo vuosikymmeniä.

Kaikki ovat tervetulleita konserttiin Perhon kirkkoon, ohjelman hinta on kymmenen euroa.

Edellinen artikkeliEtelä-Pohjanmaan rahastolta runsaasti apurahoja alueellemme
Seuraava artikkeliEtsivä Nuorisotyö ja Starttipaja Laituri avaavat ovet uusiin tiloihin