Etsivä Nuorisotyö ja Starttipaja Laituri avaavat ovet uusiin tiloihin

Mainos[adrotate banner="3"]

Alajärven ja Vimpelin alueen nuoria palvelevat Starttipaja Laituri ja Etsivä Nuorisotyö ovat muuttaneet uusiin tiloihin Ohjaamon naapuriin Kirkkotie yhteen Alajärvellä.

Uusissa tiloissa järjestetään avoimien ovien tapahtuma keskiviikkona 15.5. kello 13-19 ja toiveena on, että mahdollisimman moni poikkeaisi paikalle tutustumaan tiloihin ja toimintaan.

MAINOS

Ohjelmaa on luvassa tasatunnein; kuullaan nuorten puhetta, annetaan tietoiskua etsivästä nuorisotyöstä ja starttipajasta sekä nautitaan kahvitarjoilusta.

Etsivinä alueella toimivat nyt Mira Luomala ja Kaisa Karvonen. Etsivä nuorisotyö on jo nuorille tosi tuttua ja niinpä moi nuori ohjautuu etsivien luokse jo aivan omatoimisestikin tai vanhempien vinkkaamana.

Lisäksi kouluista ilmoitetaan opintojen keskeyttäjistä ja nuoria tulee etsivien luo myös te -toimiston, psykiatrisen poliklinikan, perheneuvolan ja sosiaalityöntekijöiden kautta.

Vaikka ikäluokat alkavat pikkuhiljaa pienentyä, ei etsivien asiakaskunta ole vähentynyt. Osa nuorista on etsivien kanssa tekemisissä pitkään ja tapaamisia on viikoittain, osalle taas kyse on kertajutusta, jonka avulla saadaan jokin asia eteenpäin.

Starttipaja laiturilla työskentelevät Maarit Korkia-aho ja Saila Kivipelto kertovat, että heidän työnsä on sikäli erilaista kuin etsivillä, että pajalla on kolmen kuukauden jaksoissa aina sama ryhmä, jossa mukana on maksimissaan kymmenen nuorta.

Starttipajalle tulee nuoria monesta eri syystä. Joillekin jakso on hyvä tapa saada arkirytmi kuntoon, oppia arjen hallintaa ja sitten miettiä, mitä tulevaisuus voisi tuoda tullessaan.

Kohderyhmänä ovat 15-25 -vuotiaat nuoret ja tälläkin hetkellä ryhmässä on kymmenen nuorta. Seuraava ryhmä aloittaa elokuussa. Mukaan pääsee joko työkkärin kautta tai suoraan hakeutuen.

Laiturille tullaan neljänä päivänä viikossa ja ohjelmassa on ihan perusjuttuja kuin vaikkapa liikuntaa ja ruoanlaittoa, ihan sen mukaan mikä on kulloisenkin ryhmän tarve. Porukalla tehdään myös yritysvierailuja ja käydään tutustumassa kouluihin sekä autetaan niihin hakeutumisessa.

Laiturin kanssa tilanne on nykyisin se, että tulijoita ei tarvitse kysellä, vaan nuoret kokevat sen positiivisena juttuna johon pääseminen on hieno homma.

Avoimien ovien päivässä ohjaajat toivovatkin kuulevansa myös nuorilta lisää siitä, mitä he Starttipaja Laiturissa arvostavat, miksi se on niin hyvä juttu.

Ovet ovat avoinna kuitenkin aivan kaikille, joten toivottavasti kaikki kynnelle kykenevät poikkeavat tuolloin tutustumaan paikkaan!

Tuula Jokiaho

Edellinen artikkeliVetelin Mieskuoro konsertoi tänään Perhossa
Seuraava artikkeliTunnustusta veteraanikeräyksen vapaaehtoisille