Terhi ja Tuomas Tohnin kaikilla lehmillä on nimet. Lehdokki ja Manna seuraavat asemapihatosta Tohnin tilan touhuja.

Tohnin tilalta maitoa, kotijuustoa ja leivonnaisia

Terhi ja Tuomas Tohni hoitavat maitotilaansa Soinin Jokivarrella jo viidennessä sukupolvessa.

– Teimme sukupolvenvaihdoksen elokuussa 2009. Aloitimme maidontuotannon 1950-luvun parsinavetassa 11 lypsävän ja nuoren karjan kanssa. Neljä vuotta sitten rakensimme asemapihattonavetan.

– Rakentamisen aloittaminen tuntui varsin haastavalta, koska samoihin aikoihin Venäjän maidon vientipakotteet tulivat voimaan. Venäjän vienti on vähäistä vieläkin. Myyntiväylät ovat avautuneet enemmän Aasian suuntaan, kertovat Tohnit.

Nykyään Tohnin tilan navetassa on 42 lypsylehmää ja nuorta karjaa parisenkymmentä.

– Kaksi vuotta sitten tilallamme tuli 25 vuotta täyteen siitä, kun tilalla on tuotettu E-luokan maitoa. Laatutestit otetaan tilalla 3-4 kuukauden välein. Maito haetaan tilaltamme joka toinen päivä.

– Kun maidon rasva- ja valkuaispitoisuus saadaan pidettyä erinomaisena, myös tilityshinta on hieman korkeampi. Ruokinnan avulla pystyy vaikuttamaan maidon laatuun. Säilörehu täytyy olla mahdollisimman hyvää. Täysrehua annetaan ruokintakioskeista täydennyksenä.

Viljelyksessä Tohneilla on kaikkiaan 75 hehtaaria. Omien ja vuokramaiden lisäksi peltoraiviota on noin viisi hehtaaria.

– Pellot ovat varsin lähellä, eikä ajamiseen kulu paljon aikaa. Teemme yhteistyötä Kortekylän tilojen kanssa esimerkiksi rehuntekoaikana. Rehut ovat riittäneet hyvin.

– Vaikka viime vuoden olosuhteet olivat haastavat, meillä oltiin varsin tyytyväisiä. Onhan toki kahden sadekesän ja yhden kuivan kesän jälkeen kivennäis- ja hivenaineita rehussa ja viljoissa hieman vähemmän kuin normaalioloissa.

Suunnitelmia tilan kehittämiseen on edelleen.

– Loppukesästä on tarkoitus rakentaa kahdeksan lypsypaikkaa lisää. Laajennusmahdollisuus on myös 60 lehmälle ja robotillekin. Katsotaan tuonnempana, siirrytäänkö robottilypsyyn vai pysytäänkö nykyisessä lypsyasemassa. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa, Tohnit toteavat.

Leipäjuustoa ja leivonnaisia

Terhi Tohni on aloittanut sivutyönään leipäjuustojen ja gluteenittomien leivonnaisten tekemisen. Leivonnaisista Terhi valmistaa kaikkia paitsi täytekakkuja.

– Viime vuoden marraskuussa tuli elintarvikehuoneistolupa. Teen leivonnaisia toistaiseksi kotikeittiössä, mutta suunnitteilla on juustolan rakentaminen vanhan navetan maitohuoneeseen.

Tuotteita Terhi on mainostanut somessa ja Soinin torilla.

– Juustoon innostuin, koska sen tekijöitä ei ole paljoa lähiseudulla. Raaka-aine tulee omasta takaa. Tyhjiöpakkaamme erikokoisia juustopaloja, joten ne on helppo kuljettaa ja säilyttää kodeissakin.

– Gluteenittomat leivonnaiset tulivat kuvioihin siksi, että perheessämme käytetään keliakian takia gluteenittomia tuotteita jo ennestään. Pystyn tekemään juustot ja leivonnaiset varsin nopealla aikataululla.

– Vielä ehtii kevään juhliin, vinkkaa monitoiminainen, joka hoitaa myös Soinin MTK:n sihteerin tehtävät.

Rami Puro