Ankkurit hakee uutta toiminnanjohtajaa

Mainos[adrotate banner="3"]

Alajärven Ankkurit ry hakee uutta toiminnanjohtajaa, nykyisen toiminnanjohtaja Mika Peräkankaan siirtyessä muihin tehtäviin.

Seura kiittää lähes kahdeksan vuoden ajan tehtävää menestyksekkäästi hoitanutta Peräkangasta hyvästä työstä ja yhteistyöstä ja käynnistää uuden toiminnanjohtajan hakuprosessin.

MAINOS

Peräkankaan kaudella seura on toiminut aktiivisesti viidellä eri urheilulajillaan (pesäpallo, lentopallo, yleisurheilu, hiihto ja suunnistus) ja mm. pesäpallon edustusjoukkue on pelannut koko tämän ajan Superpesistä.

Peräkangas jatkaa toiminnanjohtajana kesäkauden ajan syyskuun puoliväliin saakka ja tänä aikana on tärkeä löytää tehtävään edelleen osaava henkilö.

– Tässä työtehtävässä korostuvat erityisesti urheiluseuratyön tuntemus ja hyvät taloushallinnon taidot ja tällaista henkilöä seura paikalle hakee, toteaa Alajärven Ankkurit ry:n puheenjohtaja Antti Joensuu.

Edellinen artikkeliValmistuneita Jamista
Seuraava artikkeliEila Pohjosen uusin kirja on selviytymistarina masennuksesta