Japanilaisen taiteen runsaudensarvi saapui Alajärvelle

Mainos[adrotate banner="3"]
Nakajashiki Masayan teos Ponto cho, Kioto, on yksi katseenvangitsijoista Nelimarkka-museolla.

Alajärvellä on avautunut Wa -kansainvälinen japanilaisen taiteen näyttely, joka on avoinna Nelimarkka-museolla, Villa Väinölässä ja Alajärven kirjaston näyttelytiloissa 12.6. saakka.

Näyttelyn kutsuvierasavajaisiin tervehdyksensä Skypen välityksellä välittänyt Suomen Japanin instituutin johtaja Anna-Maria Wiljanen totesi osuvasti näyttelyn olevan japanilaisen taiteen aarreaitta, runsaudensarvi, jonka teoksiin mahdollisimman monen toivoisi nyt tutustuvan.

MAINOS
CAEA -järjestön johtaja Magori Bumpei ja kaupunginjohtaja Vesa Koivunen.

Näyttely järjestetään vuosittain eri puolilla maailmaa, jo yli 50 kertaa vuodesta 1973 lähtien. Nyt näyttely on ensimmäistä kertaa Suomessa maidemme satavuotisten diplomaattisuhteiden kunniaksi.

Näyttely koostuu 251 teoksesta ja niiden tekijöinä on 169 elävää japanilaista taiteilijaa.

Kutsuvierasyleisö koostui niin paikallisista ja maakunnan edustajista kuin japanilaistaiteilijoista perheineen.

Näyttelyn nimi Wa viittaa japanilaiseen kulttuuriin, harmoniaan, toisen kunnioittamiseen ja auttamiseen.

Näyttely kokoaa yhteen laajan kattauksen japanilaista taidetta, jossa toistuu japanilainen symboliikka esi-isiä kunnioittaen, auringon palvominen, hedelmällisyyskultti sekä japanilainen elämänmeno.

Kaksi viikkoa kestävä näyttely järjestetään yhteistyössä Japan International Artist Societyn (JIAS) -taiteilijaseuran ja Club des Amis de l’Europe et des Arts (CAEA) -järjestön kanssa.

CAEA -järjestö haluaa yhdistää ihmisiä taiteen kautta ja heidän tavoitteensa on levittää positiivista viestiä taiteen avulla sekä luoda japanilaisille taiteilijoille uusia kansainvälisiä verkostoja.

Taiteilija Abe Scara ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sari Palmu.

Näyttelyn ohjelmassa on myös avoimia yleisöluentoja, opastuksia, työpajoja sekä teeseremonia ja kalligrafia-työnäytös, jolla edistetään kulttuurivaihtoa maidemme välillä.

Näyttelyyn on ilmainen sisäänpääsy, koska näyttelyn järjestäjät toivovat, että mahdollisimman moni halukas pääsisi näkemään näyttelyn.

Kiitoksia sateli

Kutsuvieraille suunnatuissa avajaisissa alkusanat lausui kauunginjohtaja Vesa Koivunen todeten, miten suuri kunnia Alajärven kaupungille on isännöidä tätä näyttelyä.

– Alajärvi on pieni kaupunki, jonka asukkaita ympärillä oleva vesi ja metsät inspiroivat. Ne ovat inspiroineet aikanaan myös arkkitehti Alvar Aaltoa ja taiteilija Eero Nelimarkkaa, jotka saivat innoitusta työhönsä Alajärveltä, Koivunen sanoi kiittäen eri tahoja yhteistyöstä näyttelyn toteuttamisessa.

Sugimoto Hidekon teoksissa kuvataan ”Suuria puita”.

Kiitoksiin yhtyi myös tervehdyksensä välittänyt Suomen Japanin instituutin johtaja Anna-Maria Wiljanen, joka oli yhteydessä helteisen Tokion myöhäisillasta. Hän totesi taiteen yhdistävän ihmisiä ja kaikkia maailman kansoja, ja että se myös edistää ihmisen hyvinvointia.

Virallisen ohjelman päätyttyä alkoi vilkas keskustelu vieraiden ja isäntien välillä.

Wilasen mukaan Suomen ja Japanin satavuotiaat diplomaattisuhteet ovat erinomaisella tasolla ja siksi on hienoa, että näyttely on nyt Suomessa ja Alajärven tarjoamissa hienoissa puitteissa.

CAEA -järjestön johtaja Magori Bumpei kiitti omassa puheenvuorossaan kaikkia näyttelyn toteuttamiseen osallistuneita ja totesi, että on kunnia järjestää näyttely nyt Suomessa. Alajärvi on hänen mukaansa kulttuurikaupunki, joka yhdistää Aaltoa ja Nelimarkkaa, siksikin Alajärvi oli hyvä paikka järjestää näyttely.

Hän kiitti myös alajärveläisiä isäntiä mielenkiintoisesta ohjelmasta jota vieraille täällä järjestetään, kuten vierailu Paavolan koululla ja osallistuminen kouluruokailuun siellä. Koululla he järjestävät oppilaille kalligrafia -työpajan, joka Japanissa on edelleen pakollinen oppiaine kouluissa!

– Parasta Alajärvellä ovat kuitenkin olleet ihmiset, Magori Bumpei totesi avajaisohjelman jälkeen. Ihmiset ovat monella tavoin samanlaisia kuin japanilaiset; yhteistyö toimii ja luottamus on hyvä.

Musiikkia kutsuvieraille esitti Alajärven Musiikkiopiston oppilaat.

Tuula Jokiaho

Edellinen artikkeliUusikylän koulun esi- ja perusopetus väistötiloihin
Seuraava artikkeliVimpeli järjestää pesäpallofestivaalin ensi vuonna