Lentokoneesta käsin voidaan havaita metsäpalo jo kaukaa.

Maastopaloja havaitaan ilmasta

Metsäpalojen lentotähystykset käynnistyivät huhtikuussa, ja ovat laajentuneet kesän edetessä Etelä-Suomesta Pohjois-Pohjanmaalle. Kesäkuun loppuun mennessä lentoja oli 206 kappaletta. Lennoilla on havaittu paloja 53 kertaa ja opastettu pelastustoimen yksiköitä 16 kertaa palopaikalle. Viime vuonna, joka oli toiminnan kannalta poikkeuksellinen, lentoja oli vastaavaan aikaan suoritettu jo yli 900.

Metsäpalojen lentotähystys on lentokoneilla tapahtuvaa valvontaa maastopalojen havaitsemiseksi. Toiminta kattaa koko Suomen ja sillä pyritään ehkäisemään maastopalojen leviäminen suureksi, havaitsemalla ne ajoissa. Maastopaloiksi luokitellaan muiden muassa metsäpalot, ruohikkopalot ja turvetuotantoaluepalot.

Määrätyillä reiteillä

Lennolle lähdetään, kun Ilmatieteenlaitoksen määrittelemä metsäpaloindeksi nousee yli 4,1 tai 4,3. Indeksin noustessa yli 5,4:n, reitti lennetään kaksi kertaa päivässä. Tarpeen vaatiessa tehdään myös epäselvien savuhavaintojen tarkistuslentoja.

Lisäksi lentokoneita käytetään myös pelastustoimen muihin tiedustelu- ja johtamistehtäviin. Tällaisia tehtäviä voivat olla esimerkiksi sammutustoiminnan johtolennot, kun paikalla on yksi tai useampi sammutushelikopteri.

Metsäpalolentojen järjestämisestä vastaa Pohjois-Suomen aluehallintovirasto. Metsäpalojen lentotähystystä suoritetaan normaalisti toukokuun alusta elokuun loppuun. Lennot voidaan aloittaa poikkeuksellisesti jo huhtikuussa ja lopettaa syyskuussa. Lentotähystystä tehdään koko Suomessa 22 reitillä. Palveluntuottajana on yleensä paikallinen ilmailukerho tai ilmailualan yritys.