Huutokauppaväkeä kertyi Ystäväntuvan takapihalle satamäärin.

Huutokaupassa Soinissa tavara vaihtoi omistajaa

Soinin seurakunta ja Soinin Ystävänapu järjestivät suuren huutokaupan perjantaina.

Satoja kiinnostuneita saapui jo iltapäivän myytävien tavaroiden näyttötilaisuuteen helteisestä säästä huolimatta.

Ritva Tikkamäki Lehtimäeltä löysi huutokaupasta kypärän lastenlapsille ja kahvinkeittimen sekä mattoja.

Meklarina toiminut kirkkoherra Pasi Kilpeläinen aloitti huutokaupan yhteisten sääntöjen selostamisella. Käteismaksut ja korotusperiaatteet tulivat esille ennen alkusiunausta.

Huutokaupattavat tavarat olivat pienikokoisista aina henkilöautoon ja seitsemän heittomotin polttopuukuormaan saakka.

Meklari Kilpeläinen hoiti kuumassa helteessä hommaansa ensimmäisestä kerrastaan huolimatta asiallisen humoristisesti.

Välillä huutajat syttyivät kunnolla ja kilpahuudantaa tuli eri puolilta yleisöä. Hintataso liikkui euron ja 220 euron välillä. Kalleimmaksi nousi iso puukuorma.

Reino Ketola osti nojatuolin ja Pirjo Kotanen hoiti rahapuolta.

Perunakuokan hinta nousi 15 euroon, vanha pyykkilauta viiteen euroon ja Lehtosen Martin valmistama puukko nousi 110 euroon.

Osa tavaroista jäi ilman huutoja, joten niiden kohdalta järjestäjät odottivat huutokaupan jälkeisiä tarjouksia. Osa meni sillä tavoin ja loput jäävät järjestäjien mietittäväksi.

Pitkä pöytäjono oli täynnä ilmaistavaroita, joita sai ottaa vapaaehtoisen maksun periaatteella.

Huutokauppa kesti useita tunteja ja Ystäväntuvan väki hoiti ansiokkaasti virvokkeiden myynnin varjoisalla seinustalla.

Yhteensä huutokaupalla tuli kassaan yli 2200 euroa.

Varat jaetaan puoliksi Ystävänapu ry:n paikalliseen diakonitoimintaan ja puolet seurakunnan nimikkolähettien työn tukemiseen. Järjestäjät kiittävät tavaroiden lahjoittajia huutokauppaan.

Rami Puro

Elise Ylätalo ja Leila Peura toimivat kirkkoherra Pasi Kilpeläisen apuna huutokaupassa. Kauko Takanen hoiti kirjanpitoa.