Suninsalmi soi yleisöennätykseen

Mainos[adrotate banner="3"]
Yleisömäärä Suninsalmella oli tapissa jälleen kerran silloin, kun Esa Haapajoki, Antti Tammilehto ja Urmas Niemi kiipesivät lavalle.

Lehtimäen Rannankylällä Suninsalmen satama-alueella järjestettiin lauantaina Suninsalmi soi -tapahtuma, jossa peräti yhdeksän eri kokoonpanoa esitti yleisön iloksi livemusiikkia iltakuudesta aina puolille öin.

Lehku -band ja Tanja Vuorelan huikea ääni eivät jätä kylmäksi ketään.

Tapahtuma on varsin ainutlaatuinen, sillä kaikki muusikot ja muut järjestäjät ovat mukana tapahtumassa talkoilla.

MAINOS

Kaikki järjestelyt toteutetaan siis silkasta halusta tarjota kesäihmisille mahdollisuus kuulla alueen muusikkoja mukavassa, vapaamuotoisessa tapahtumassa. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Suninsalmen lämpimässä kesäillassa riitti väkeä jopa enemmän kuin ennen.

Tapahtuma toteutettiin nykymuodossaan nyt neljättä kertaa ja vuosi vuodelta väki on löytänyt paikalle entistä paremmin.

Nyt 30 asteen helteessä vauhtiin polkaistu tapahtuma veti Suninsalmelle jo iltayhdeksään mennessä ennätysyleisön autojonojen jatkuessa liki naapurikunnan puolelle.

Yleisölle myös tarjoiltiin sitä, mitä he lähtivät hakemaan. Monipuolisen musiikkikattauksen kruunasi jälleen kerran Antti Tammilehdon, Urmas Niemen ja Esa Haapajoen taiturointi.

Suninsalmen illassa virkistäydyttiin uiden vielä yömyöhään.

Suninsalmi Soin esiintyjälistaan oli tälle kesälle tehty lukuisia muutoksia, koska tätänykyä tulijoita lavalle riittää enemmän kuin on käytössä olevaa aikaa.

Järjestäjien edustajat Heikki Jokiaho ja Pertti Ojala sanovatkin, että kiinnostuneiden esiintyjien kannattaa olla ajoissa yhteydessä – Suninsalmi soi seuraavan kerran jälleen heinäkuun viimeisenä lauantaina 2020!

Tuula Jokiaho

Edellinen artikkeliMaailma on tänään kuluttanut loppuun uusiutuvat luonnonvarat tältä vuodelta
Seuraava artikkeliHuutokaupassa Soinissa tavara vaihtoi omistajaa