-0.3 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Pia Rantakankaan tauluja Alajärven kirjastossa

Lehtimäeltä lähtöisin olevan Pia Rantakankaan taidetta on nähtävillä elokuun ajan Alajärven kirjastossa.

Pia Rantakangas on valmistunut kuvataiteen kandidaatiksi Satakunnan ammattikorkeakoulusta vuonna 2017.

MAINOS

Rantakankaan työt ovat todella pikkutarkkoja tussitöitä, joihin on saatu upeasti kolmiulotteisuutta yhdistämällä useita tasoja paperiveitsellä leikatuista graafisista elementeistä.

Graafiset työt ovat aikaa ja tarkkuutta vaativia ja niissä on haettu inspiraatiota luonnosta ja eläimistä.

Pienempien taulujenkin tekeminen vie helposti aikaa parisen viikkoa, sillä tällaisissa töissä ei voi lähteä hätiköimään.

Tällä hetkellä Pia Rantakangas asuu Tampereella, mutta taiteilija viettää toki aikaa paljon myös lapsuuden maisemissa. Kaupunki- ja maaseutuelämän ristiriitaisuudet välittyvät osaltaan Rantakankaan taiteessa.

Työt ovat unenomaisia näkymiä, joissa sekoittuvat erilaiset kasvit, pienet mökit ja uteliaina piileskelevät metsän eläimet.

Taulut sisältävät paljon yksityiskohtia, joten niitä kannattaakin tarkastella ajan kanssa. Joissakin tauluissa kestää tovin ennen kuin huomaa, että lehtien takana saattaa hymyillä kettu tai kissa.

Taiteen äärellä voi rauhoittua

Pia Rantakankaan työt toimivat hyvänä vastapainona nykypäivän hektiselle menolle, jossa jatkuvaa suorittamista tunnutaan pitävän liikaa arvossa.

Näyttelyyn tutustuvien kannattaakin ottaa tarpeeksi aikaa, jotta tauluihin ehtii syventyä rauhassa, ilman kiirettä.

Pia Rantakangas on Suomen taidegraafikot ry:n ja Tampereen taiteilijaseuran jäsen. Näyttely on avoinna Alajärven kirjastossa 30.8. saakka.

Kai Hannulabacka

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät