-8.5 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Alakylän koulun lähiliikuntapaikka avattiin

Alakylän koulun vanhempainyhdistyksen jäsenet Riia Harju ja Matleena Peltoniemi iloitsivat yhdessä lasten kanssa kun vuosia toiveissa ollut koulun pihan muuttaminen kaikkia lapsia ja lapsenmielisiä palvelevaksi lähiliikuntapaikaksi vihdoin toteutui.

Rehtori Juha Lahdenmäki sekä vanhempainyhdistyksen jäsenet Matleena Peltoniemi ja Riia Harju ovat tyytyväisiä uuteen lähiliikuntapaikkaan.

Laitteiden kokoamisessa auttoi vanhempien talkooporukka ja pystyttämisestä vastasi Alajärven tekninen toimi.

MAINOS

Rehtori Juha Lahdenmäen mukaan piha on otettu heti kovaan käyttöön ja motivoivat välineet houkuttelevat selvästi enemmän kaikkia liikkumaan välituntisin.

Varsinainen hitti on köysirata, jonne syntyy välituntisin siisti jono.

– Oppilaat pääsivät itse tekemään säännöt välineiden käyttöön ja täytyy sanoa, että niistä tuli ihan järkevät. Esimerkiksi keinujen alle tai ihan viereen ei saa mennä silloin kun joku on keinumassa.

Virallisia avajaisia vietettiin asiaankuuluvin menoin. Rehtorin puheen jälkeen avajaisnauhan saivat leikata koulun oppilaat Inka Harju, Saana Peltokangas ja Justiina Peltoniemi.

Paikalla oli myös vanhempainyhdisyksen puffetti ja pihalle oli järjestetty erilaisia kivoja tehtävärasteja.

Alakylän koulun rehtori Juha Lahdenmäki oli ottanut tehtävärasteihin mukaan myös uutta tekniikkaa, sillä oppilaat ja vanhemmat saivat suorittaa tehtäviä myös kännykän karttasovelluksen avulla.

Lahdenmäen mukaan Alakylän koulussa on syksyn aikana testailtu suomalaista Seppo oppimispelialustaa ja oppilaat ovat ottaneet innokkaasti vastaan uuden teknologian.

Koulussa on myös jonkin verran omia tabletteja tarjolla, mikäli oppilailta ei löydy sopivaa laitetta. Tehtäviä voidaan suorittaa tarvittaessa ryhmätöinä, joka tuo mukaan yhteistoimintaa ja lisää luovuutta.

Kaikkiaan Alakylän koulussa on oppilaita yhteensä 62, kun Ylikylän ja Myllykankaan koulun eskarilaiset lasketaan mukaan.

Pihalla siis riittää vipinää. Laitteiden valinnassa on otettu huomioon eri-ikäiset ja kokoiset lapset. Kokonaishintaa pihan uusimisille maansiirtotöineen tuli 24000 euroa, josta aluehallintoviraston veikkausvoittovaroista myöntämä summa oli 7000 euroa.

Kai Hannulabacka

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät