Matkailun kehittämistyötä pitkään tehnyt Arja Kortesluoma huomasi, että Patanassa, Sääksjärvellä ja Itäkylässä on kiinnostusta kylämatkailua kohtaan.

Kylämatkailu mahdollistaa uudenlaisia tulonlähteitä

Vimpelin Sääksjärvellä, Vetelin Patanassa ja Lappajärven Itäkylässä saattaa tulevaisuudessa puhaltaa matkailun uusia tuulia kylämatkailun muodossa.

Ensi vuoden loppuun jatkuva, kolmen kylän yhteishanke, kunta- ja maakuntarajat ylittävä Mahdollisuuksien maaseutu -hankkeen kylämatkailutilaisuus tarjosi kyläaktiiveille ideoitavaa, mietittävää ja tuotteistettavaa ja jatkojalostettavaakin.

Sääksjärven nuorisoseurantalolla pidetyn tilaisuuden vetäjänä toimi Visit Finland Akatemian partnerivalmentajana toimiva Arja Kortesluoma, joka on tehnyt yli kolme vuosikymmentä matkailuun liittyvää kehittämistyötä.

Kortesluoman alustuksella ja vinkeillä, ryhmätöillä ja keskusteluilla kylämatkailun siemen kylvettiin otolliseen maaperään.

Jokaisella kylällä on omat ainutlaatuiset myyntiväittämänsä eli erikoisuutensa ja ainutkertaisuutensa, joilla kylää myydään asiakkaille eli kylämatkailijoille. Kortesluoma loi uskoa siihen, että kylissäkin on matkailupotentiaalia, kunhan vain uskalletaan tarttua toimeen ja lähteä viemään asioita eteenpäin.

– Tarvitaan muutama rohkea, jotka aloittavat kylämatkailua ja vetävät porukan mukanaan. Kylistä löytyy helmiä. Nostetaan ne esiin ja tuotteistetaan ne, jotta ne ovat matkailijoita houkuttavia.

Tuotteistaminen tarkoittaa sitä, että tuote laitetaan myytävään kuntoon. Tuotteistamisen avulla saadaan katettua kuluja ja myös saamaan tuloja.

Mahdollisuuksien trendi

Kylämatkailu kiinnostanee monenlaisia matkailijaryhmiä. Esimerkiksi ikääntynyt väestö haluaa palata juurilleen ja tutustua vaikkapa synnyinseutunsa nykypäivään.

Uudet matkailijasukupolvet ovat puolestaan mobiilin käyttäjiä hakevat tietoa netistä. Nämä potentiaaliset kylämatkailijat asettavat haastetta, sillä palvelujen täytyy olla kohdallaan: huonosta palvelusta kertova viesti singahtaa mobiilin kautta nettiin nopeasti.

– Omatoimimatkailijat ovat mahdollisuus kylille. Kehittyneiden maiden kasvava keskiluokka eli esimerkiksi kiinalaiset saattaisivat olla kiinnostuneista kylissä matkailusta. Paikallista kulttuuria arvostetaan.

Digitaalisuus on mahdollisuus kylämatkailun parissa toimiville. Toimiminen on helpompaa siihen verrattuna, kun esimerkiksi varaukset tehtiin paperitse ja esimerkiksi faksia käyttämällä.

Kylämatkailun yksi valtti piilee Kortesluoman mukaan terveellisessä elämäntavassa, joka heijastuu ruokaan, majoitukseen ja sisustukseen.

– Kokonaisvaltaista hyvinvointia arvostetaan. Tuotteistamalla luonnonantimet, sauna ja arkkitehtuuri voidaan saada tuloa tai lisätuloa itselle.

Erilaisia kohteita

Entä millaisia ainutlaatuisia myyntiväittämiä Itäkylän, Patanan ja Sääksjärven kyläaktiivit nostavat itse esille? Jokaisen kylän kirjaama lista on pitkä, ja listalta nostettiin esiin kyläaktiivien mielestä kiinnostavimmat asiat.

Itäkyläläiset muistuttivat asuvansa Euroopan suurimman kraatterijärven rannalla. Itäkylässä sijaitsevat Ammeskallion ja Vanhavuoren ulkoilureitit laavuineen ja näkötorneineen sekä Wiinapuu-käsityöläisyritys.

Naapurikunnassa eli Vimpelissä on puolestaan kooltaan pienempi Sääksjärvi, joka tarjoaa paljon mahdollisuuksia lomanviettoon: voi soudella, uida ja kalastaa. Grillikota löytyy myös. Kesällä Sääksjärvellä järjestetään suuret markkinat ja markkinatanssit.

Itäkylästä löytyy paljon ainutlaatuisia asioita. Sari Kujala (vas.) ja Tuija Viinamäki kirjasivat näkemisen tai kokemisen arvoisia kohteita tarralapuille.

Veteliläisosallistujat nostivat esiin puolestaan Patanan tekojärven, jonka ympäristö tarjoaa potentiaalisille kylämatkailijoille hienot mahdollisuudet vaellukseen hiihtoon.

Martti Pihlajamaa nosti esiin kevättalven tekojärvellä, kun vesi on laskettu pois jään alta ja haettu varastotilaa kevättulville.

– Jää on kivien päällä ja voisi kuvitella hiihtävänsä napajäällä.

Myös Eero Patanan kesäiltojen trumpettisoolot järven rannalla ovat patanalaisten mukaan hieno kokemus. Valkeajärven retkeilyalueelle löytyy puolestaan moottorikelkkareitti.

Patanalaiset uskovat myös, että eri aikakausilta peräisin olevat navetat saattaisivat kiinnostaa kylämatkailijoita.

Ajattelemisen aihetta

Mahdollisuuksien maaseutu -hankkeessa Itäkylän yhteyshenkilönä toimiva Sari Kujala piti silmiä avaavana sitä ajatusta, että Itäkylässä voisi olla kylämatkailua. Hänen mielestään kylämatkailua voisi myös hankkeistaa.

– On uusi ajatus, että kylämatkailu voisi tuoda pientä tuloa tai sivuelinkeinoa yritystoimintaan tai ansiotyöhön. Sekin oli silmiä avaavaa, kun alettiin käydä läpi, että mitä kaikkea meillä on. Itäkylässä on olemassa paljon edellytyksiä, kun vain halutaan hyödyntää niitä.

Esimerkkeinä hän mainitsee tyhjillään olevan huoneiston tai mökin, jota voisi käyttää kotimajoituksessa.

– Kiinteistöistä on kustannuksia ja niitä voisi kompensoida tarjoamalla majoitusta. Tätä kautta kiinteistöstä tulee pidettyä myös huolta.

Mahdollisuuksien maaseutu -hankkeen kylien yhteyshenkilöt Sari Kujala (vas.), Marjo Hautala ja Martti Pihlajamaa toivat Kylämatkailu ja majoituspalvelut -tilaisuudessa esiin omien kyliensä vahvuuksia ja mahdollisuuksia.

Sääksjärven yhteyshenkilö Marjo Hautala oli myös innostunut majoitusnäkökulmasta.

– Saimme vinkkejä, miten tarjontaa voi tuoda esille netissä. Kylämatkailun ylipäätään ei tarvitse olla monimutkainen asia. Voisi olla ihmisiä, jotka esimerkiksi vetävät patikkaretkiä.

Tilaisuutta Hautala piti onnistuneena. Osallistujalistassa oli kaikkiaan 25 nimeä. Mahdollisuuksien maaseutu -hankkeen seuraava yleisötilaisuus käsittelee luontomatkailua. Tilaisuus pidetään 23.11. Patanan koululla.

Virpi Poikelin