1 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Järvi-Pohjanmaan seniorit hiljentyivät jouluun

Senioreiden Hiljennytään Jouluun –tapahtuman alussa nautittiin täytekakkukahvit!

Järvi-Pohjanmaan senioreiden vuoden viimeinen kuukausikokoontuminen toteutettiin jouluun hiljenemisen merkeissä.

Kirkontuvalle kokoontui kymmenittäin yhdistyksen jäseniä nauttimaan Oma Säästöpankin tarjoamista kahveista, joululauluista ja aiheeseen sopivista puheenvuoroista.

MAINOS

Yhdistyksen uusi puheenjohtaja Maire Hämeennniemi totesi, että tähän aikaan vuodesta muistellaan usein lapsuuden jouluja. Vaikka asiat eivät ole enää niin kuin ennen, maailma menee eteenpäin ja aika muuttuu, niin jouluna on silti lupa herkistellä menneillä.

Tästä kertoo mm. se, miten suosittuja kirkoissa järjestettävät Kauneimmat joululaulut -tilaisuudet ovat – ihmiset haluavat laulaa yhdessä vanhoja joululauluja.

Oma Säästöpankin tervehdyksen tilaisuuteen toi palvelupäällikkö Helena Marjomäki kertoen pankin terveiset ja kiitollisena siitä, että pian on taas joulun ja pysähtymisen aika.

Oma Säästöpankin Helena Marjomäki sai senioreiden lahjoittamat villasukat kiitoksena vierailustaan. Sukat ojensi yhdistyksen uusi puheenjohtaja Maire Hämeennniemi.

Hän muisteli myös pian päättyvää toiminnallista vuotta ja kertoi, että edunvalvonta-asiasta tullaan helmikuussa järjestämään yhdessä muistiyhdistyksen kanssa myös toivottu iltatilaisuus.

Seurakunnan tervehdyksen tilaisuuteen toi kirkkoherra Ari Auranen kertoen, miten monin eri tavoin seurakunnassa jouluun valmistautuminen näkyy. Se näkyy myös kaupunkikuvassa, etenkin joulukuusessa ja tähdessä, joka lähettää viestin yli 2000 vuoden takaa.

– Joulu on aikaa jolloin meitä kutsutaan hiljentymään ja rauhoittumaan. Aika kuluu, teimmepä jotain tai emme, ajankulu vetää meidät imuunsa. Siksi on hyvä välillä pysähtyä ja rauhoittua.

Vanhoja tuttuja joululauluja laulettiin yhdessä kanttori Ismo Pitkäsen säestyksellä.

Tuula Jokiaho

 

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät