Yleensä tukiperhettä tai -henkilöä haetaan yhdelle 2-13 vuotiaalle lapselle. Kuvituskuva.

Uusia tukiperheitä koulutetaan Alajärven, Vimpelin ja Lappajärven lasten tarpeisiin

Järvi-Pohjanmaan perusturva ja Järvi-Pohjanmaan kansalaisopisto järjestävät maaliskuussa Alajärvellä neljä kokoontumista käsittävän koulutuksen, jonka kautta perusturva toivoo löytävänsä uusia innokkaita tukihenkilöitä tai -perheitä alueen lasten tarpeisiin.

Tällä hetkellä perusturvan oma tukiperhe tai henkilö on 30 lapsella alueella.

Heistä valtaosa on Alajärvellä, jossa edellinen koulutus oli 2017. Vimpelissä toimintaa on myös, mutta Lappajärvellä ei. Vajetta paikataan palveluja ostamalla.

– Tukiperhe tapaa lasta tyypillisesti yhden viikonlopun kuukaudessa ja tukihenkilö muutaman tunnin viikossa tai joka toinen viikko, sanoo sosiaaliohjaaja Johanna Rauhala.

– Yleensä tukiperhettä tai -henkilöä haetaan yhdelle 2-13 vuotiaalle lapselle, mutta joskus on myös sisaruksia.

Tukihenkilö tai -perhe antaa lapselle tai nuorelle huolenpitoa ja perheelle mahdollisuuden lepohetkeen. Tuki voi olla esim. viikonloppu tukiperheen luona tai tapaaminen koulupäivän jälkeen tukihenkilön kanssa.

Toiminta voi olla normaalia arkielämää tai harrastuksiin ja kodin ulkopuolelle lähtemistä. Tukiperheiksi tarvitaan erilaisia perheitä, jotka voivat vastata lasten ja nuorten tarpeisiin. Toiminta on vapaaehtoista. Tukiperheelle tai -henkilölle maksetaan kulukorvaus ajalta, jolloin lapsi on heillä.

Kurssi on Järvi-Pohjanmaan perusturvan ja Järvi-Pohjanmaan kansalaisopiston järjestämä.

– Kurssi on osallistujille maksuton, kertoo kansalaisopiston rehtori Titta Väänänen, joka itsekin on aikaisemmin toiminut tukihenkilönä. – Kurssi on 18 tunnin kokonaisuus sisältäen luentoja ja ryhmätyöskentelyä.

Työskentelyn pääpaino on keskusteluilla. Tukihenkilöksi tai -perheeksi aikovat sitoutuvat osallistumaan kaikille luennoille ja ryhmätyöskentelyyn, mutta kurssi ei kuitenkaan sido tukiperheeksi tai henkilöksi ryhtymiseen.

Tuula Jokiaho