1.5 C
Alajärvi
torstai 28.3.2024
MAINOS
MAINOS

Tapani Kiminkinen toi terveyden ja yhteisöllisyyden ilosanomaa

Muiden muassa Yleisradion esittämästä Tohtori Kiminkinen -televisiosarjasta tuttu kolumnisti ja tietokirjailija Tapani Kiminkinen teki onnistuneen luentovierailun Lappajärven Itäkylän nuorisoseuralle.

Hän puhui keskiviikkoiltana Mahdollisuuksien maaseutu -hankkeen järjestämässä tilaisuudessa muiden muassa hyvinvointiin ja terveyteen liittyvistä asioista – unohtamatta maaseudun yhteisöllisyyttä.

MAINOS
Itäkylän nuorisoseuralla oli lähes 200 hengen kuulijajoukko keskiviikkoiltana.

Kiminkisen lähes kaksituntinen luento upposi otolliseen maaperään. Saarijärveläislääkärin tyyliin kuuluu kertoa asioista kansantajuisesti ja huumorin kukkaa viljellen.

Luentoa oli seuraamassa osallistujalistan mukaan 196 henkilöä. Lisäksi Facebookin Itäkylä-ryhmän livestriimiä seurasi 257 katsojaa. Osallistujalistan mukaan väkeä oli saapunut Alajärveltä, Evijärveltä, Kaustiselta, Kauhavalta, Lappajärveltä, Lehtimäeltä, Mustasaaresta, Pietarsaaresta, Tampereelta, Vetelistä ja Vimpelistä.

Katse tulevaan

Saarijärven kaupunkiin nykyisin kuuluvalla Pylkönmäellä syntynyt Tapani Kiminkinen huomioi luentonsa aluksi, kuinka Lappajärvellä ja Itäkylässä on moni asia hyvin: tiestö näkyy olevan kunnossa ja on esimerkiksi etätyöt mahdollistava laajakaista.

– Teillä on kaikki mahdollinen, mitä voi olla. Kunnassa on ammattioppilaitos. Koulutuksesta ei saa tinkiä. Ja hiivatin sote on saatava kuntoon tällä vaalikaudella.

Maaseudun puolestapuhujaksi profiloitunut lääketieteen lisensiaatti heitti palloa myös pääkaupungin suuntaan.

– Helsingissä ajatellaan, ettei maaseutua tarvita ja mennään väkiluku edellä. Kun mennään sata vuotta taaksepäin, ihmisiä asui saman verran maaseudulla kuin nykyisin. Pitäisi ajatella, mikä on maaseudun merkitys tulevaisuudessa, sadan tai kahdensadan vuoden päässä.

Kiminkinen kertoo olevansa melko viehättynyt lastenpsykiatri Raisa Cacciatoren nelijalkainen keittiönpöytä -ajattelutavasta. Tärkein jalka on se, millaiset eväät lapsi saa kotona ja onko lapsi tullut nähdyksi ja kuulluksi. Muita jalkoja ovat ystävät, parisuhde ja kaikki turvaverkot.

– Tämän päällä lepää meidän kansakunta. Jalat ovat tosin ohentuneet.

Parisuhteesta puhuessaan Kiminkinen aiheutti yleisössä naurunremakkaa, kun hän kehotti pitämään akoistanne ja ukoistanne huolta. Nauru oli muutenkin herkässä lennokasta luentoa seurattaessa.

Myös miesten juttu

Mahdollisuuksien maaseutu -hanke on Lappajärven Itäkylän, Vetelin Patanan ja Vimpelin Sääksjärven yhteinen pilottihanke.

Hanke välittää tietoa maaseudun mahdollisuuksista ja järjestämällä huippuluennoitsijoita virittämään positiivista keskustelua. Luentoja on järjestetty nyt kaikkiaan 11, ja lisää on luvassa.

Reijo Hilli (vas.); Jussi Hilli ja Esa Takala tulivat kuuntelemaan kansantajuista ja mielenkiintoista luentoa. Mieskuulijoiden suuri määrä ilahdutti tilaisuuden järjestäjiä.

Sekä Tapani Kiminkinen että Mahdollisuuksien maaseutu -hankkeen Itäkylän yhteyshenkilönä toimiva Sari Kujala olivat ilahtuneita siitä, että luentoa oli saapunut seuraamaan runsaslukuinen joukko miehiä.

Itäkylässä asuvat Reijo Hilli ja Esa Takala sekä Vimpelissä nykyisin asuva itäkyläläislähtöinen Jussi Hilli olivat lähteneet paikan päälle kuuntelemaan luentoa kiinnostavasta aiheesta.

– Miehetkin ymmärtävät Kiminkisen sanomaa. Hän ei viljele lääketieteen terminologiaa. Illan aikana saadaan varmasti vinkkejä, kuinka jokainen voisi vaikuttaa omasta terveydestään huolehtimiseen, mietiskeli Reijo Hilli ennen tilaisuuden alkua.

Esa Takala kertoo, että Itäkylästä ei hirveästi puutu asioita. Rantakankaan koululle on tehty kuntosali. Kuntorata ja laavu palvelevat kuntoilijoita ja ulkoilijoita. Vuoden eteläpohjalaiseksi kyläksi vuonna 2014 valitussa Itäkylässä on meneillään suunnitelmat kuntoportaiden rakentamiseksi.

Leppoisa tunnelma

Tapani Kiminkisen luennolla käsiteltiin niin verenpainetta, sepelvaltimotautia, lihavuutta, ruokavaliota ja keuhkosyöpää. Täsmätietoa saatiin eturauhasesta ja vaihdevuosista.

– Keski-iässä pitäisi ottaa elämäntavat vakavasti, hän kannusti nuorempaa kuulijakuntaa.

Koronavirus on tapetilla sekä meillä että muualla. Tähän päivänpolttavaan aiheeseen Kiminkiseltä löytyi myös sanottavaa.

– Pikkuisen liioitellulta tuntuu korona-keskustelu. Minä en koronata ja influenssaa pelkää, olen kätellytkin ihmisiä. Tilaston mukaan vuonna 2018 Suomessa kuoli 436 ihmistä kausi-influenssaan. Oliko hysteriaa, kyseli Kiminkinen.

Tapani Kiminkinen kertoi luentonsa jälkeen, että hänelle on juhlaa päästä puhumaan tilaisuuksiin, joissa on paljon ihmisiä. Televisiosarjan aikoihin saarijärveläislääkäri teki noin 170 puhujakeikkaa vuodessa. Nyt tahti on 50 puhujatilaisuutta vuodessa.

– Puhun laivoilla, työyhteisöille, Martoille, kirkossa – siellä missä ihmiset ovat. Täällä Itäkylässä yleisö oli hyvin mukana. On aivan fantastista, kun yleisöön saa kontaktin.

Virpi Poikelin

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät