Alajärven tilinpäätös vajaat kaksi miljoonaa miinuksella

Mainos[adrotate banner="3"]

Alajärven kaupungin vuoden 2019 tilinpäätös on lähes kaksi miljoonaa miinuksella. – Laiha lohtu tässä on se, että kaksi kolmannesta Suiomen kunnista teki viime vuodelta miinusmerkkisen tuloksen, toteaa kaupunginjohtaja Vesa Koivunen.

Koska taloustilanteeseen ei voida olla tyytyväisiä, on Alajärven kaupunki aloittanut toimintojensa tarkastelun jo alkuvuodesta, tavoitteena saada käyttötalous tasapainoon. – Poikkeusolot koronaviruksen johdosta asettavat tälle työlle erittäin suuret haasteet.

– Varovaistenkin arvioiden mukaan koronavirus tuo suomalaisille kunnille miljardien eurojen lisälaskun jo muutoinkin pahoin rasitettuun talouteen. Ajat ovat haasteelliset, mutta kaikki on vielä meidän omissa käsissämme talouden tervehdyttämisen suhteen, Koivunen muistuttaa.

MAINOS

Alajärven kaupungin suuret investoinnit saadaan päätökseen kuluvan vuoden aikana. Talousjohtaja Tapani Kotanen sanoo, että kaupungin palvelurakenne on kokoluokassaan valtakunnan kärkeä. Viime vuosien aikana yksistään vapaa-aikakohteisiin investoidun n. 15 miljoonan euron lisäksi muihin palvelutuotannon kohteisiin on investoitu kuusi miljoonaa.

Luonnollisesti investoinnit ovat kasvattaneet velkamäärää, muttei kuitenkaan kohtuuttomasti. Nyt kaupunki tarjoaa omille ja naapurikuntien asukkaille monipuoliset mahdollisuudet vapaa-ajan harrastamiseen sekä kaupungin järjestämiin muihin palveluihin.

Käyttötalous ja muu rahoitus Alajärven kaupungin toimintatuotot olivat 44,7 miljoonaa euroa ja toimintakulut olivat 107,6 miljoonaa. Verotulot olivat vuoden 2019 tilinpäätöksen mukaan 29,5 miljoonaa, kasvaen 2,1 prosenttia.

Valtionosuudet laskivat 0,7 prosenttia, eli 263000 euroa edellisestä vuodesta ollen yhteensä 34,8 miljoonaa. Vuoden 2019 vuosikate on 1,3 miljoonaa euroa (2,6 M€ v. 2018) eli 134 euroa per asukas.

Tilikauden tulos on poistojen jälkeen 1963382,21 euroa (-912.858,25 € v. 2017) alijäämäinen.

Kaupungin investoinnit viime vuonna olivat 6,87 miljoonaa. Merkittävimmät investointikohteet olivat uuden monitoimihallin ja kehitysvammaisten asumispalveluyksikön valmistuminen. Mittavimpana peruskorjauskohteena valmistui vuosien 2016-2019 aikana suoritettu terveyskeskuksen saneeraus.

Lisäksi investoitiin kaavateihin, vesi- ja viemärilaitoksen saneeraukseen ja verkostoihin, ulkoilu- ja urheilualueisiin sekä puistoihin ja uimarantoihin.

Nämä investoinnit ovat hieman nostaneet lainakantaa, mutta lainamäärä on Kotasen mukaan edelleen asukasta kohti on alle maakunnan ja valtakunnan keskiarvon. Kaupungin lainakanta oli 27,8 miljoonaa ja lainakanta kasvoi noin 4,2 miljoonaa edelliseen vuoteen verrattuna. Lainat asukasta kohden olivat 2914 euroa per asukas.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Esko Rintamäki totesi puheenvuorossaan, että isot liikuntapaikkasatsaukset on nyt tehty ja jatkossa on tärkeää ottaa niistä kaikki hyöty irti asukkaiden hyväksi.

Vuotta 2019 hän luonnehti haasteelliseksi, mutta sotepuolella positiivista oli Lappajärven mukaantulo yhteiseen alueeseen Alajärven ja Vimpelin kanssa.

Ratkaisun avaimet haasteisiin meillä on edelleen omissa käsissämme, mutta se vaatii yhteishenkeä ja kaikkien yhteistä panosta, Rintamäki muistutti.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Antti Joensuu muistutti, että tilinpäätöksessä on myös paljon positiivisia asioita, vaikka se on alijäämäinen. – Alajärvi on jo pitkään parantanut omaa vetovoimaisuuttaan ja tehdyt investoinnit ovat vahvistaneet sitä. Myös monet yritykset ovat investoineet paljon ja elinkeinopuolella meillä onkin monipuolinen pohja.

Yhtenä tulevaisuuden haasteena Joensuu muistutti siitöm että etenkin perusturvassa eläköityminen on suurta seuraavan viiden vuoden aikana. Jopa 20 prosenttia perusturvan väestä on jäämässä eläkkeelle. – Alueemme vetovoimaisuus on tärkeää, jotta saamme tänne tarvittavaa työvoimaa.

Tuula Jokiaho

Edellinen artikkeliSoinilta osakekaupan siivittämänä ylijäämäinen tilinpäätös
Seuraava artikkeliKuusiokuntien pandemiasuunnitelma on päivitetty – Soinissa iso huoli ikäihmisten uppiniskaisuudesta!