Hilkka Manninen on aloittanut Cambridge-valmentajana Alajärvellä. Hän toivoo, että nyt poikkeusoloissa käyttäisimme aikaamme omasta hyvinvoinnistamme huolehtimiseen!

Hilkka Manninen aloitti Cambridge-valmentajana Alajärvellä

Cambridge-valmentajana Alajärvellä aloittanut Hilkka Manninen tarjoaa toiminimensä kautta valmennusta yksittäisille ihmisille, pareille ja ryhmille sekä Cambridgen omien täysravintotuotteiden myyntiä valmennuksessa oleville asiakkaille.

– Asiakkaani ovat joko laihduttajia tai painonhallitsijoita, Hilkka kertoo, ja taustoittaa Cambridge-valmennuksen ideaa.

– Kyseessä on ohjelmaan perustuva valmennus. Ohjelmassa on kuusi eri tasoa, joista viisi on laihduttavaa ja yksi on painonhallintaa.

– Matkan aikana opetellaan oikeaa ateriarytmiä, lautasmallin mukaista aterian koostamista sekä terveellisen ruoan perusteita.

Asiakkaina valmennuksessa on kaikenikäisiä ja -kuntoisia ihmisiä, jotka haluavat joko pudottaa painoa tai hallita nykyistä painoaan.

– Erityisesti toivon valmennukseen niitä ylipainoisia, joilla ylipaino vaikuttaa arkeen negatiivisena olona ja on saattanut tuoda mukanaan jopa sairauksia.

Hilökka kertoo, että valmennus sopii myös sellaisille, joilla on jokin perussairaus, kuten vaikkapa verenpainetauti, diabetes tai nivelrikko.

– Jokainen asiakas on yksilö ja jokaiselle asiakkaalle laaditaan oma henkilökohtainen laihdutusohjelma. Ohjelman toteutumista seurataan 1-3 viikon välein tapahtuvilla seurantakäynneillä.

Nyt poikkeusoloissa käytössä on myös puhelinvalmennus ja tuotteiden toimitus onnistuu ilman lähikontakteja.

Omakohtaiset kokemukset

Hilkka kertoo myös itse käyneensä ohjelman aikanaan läpi. Hän on pudottanut sen avulla painoa, joten tietää omasta kokemuksestaan tuotteen tehokkaaksi, turvalliseksija toimivaksi.

Cambridge-toimisto sijaitsee Alajärven keskustassa lähellä muitakin palveluita. Aukioloajat ovat joustavat, myös ilta- ja viikonloppuaikoja on saatavilla.

– Alajärvellä toimintaa on ollut pitkään. Aiemman valmentajan siirtyessä toiselle paikkakunnalle valmentajan töihin minulle aukesi mahdollisuus tehdä tätä työtä, josta nautin suunnattomasti, Hilkka iloitsee.

– Ylipaino on todella yleistä Suomessakin. Haluan olla asian ytimessä auttamassa ihmisiä voimaan hyvin ja pitämään huolta omasta terveydestään.

Nyt onkin aika pistää kroppa kesäkuntoon! – Kun vielä elämme poikkeusoloissa, niin meillä on oikeasti aikaa laihduttaa. Olemme etätöissä kotona, mutta vielä on lupa ulkoilla ja pitää huolta itsestään! Keskitytään siis omaan hyvinvointiin, Hilkka kannustaa!

– Kaiken lisäksi meidän tuotteet ovat hyvänmakuisia, terveellisiä ja turvallisia, ja ne soveltuvat ihan jokaiselle, sinullekin joka et laihduta!

Tuula Jokiaho