-6.3 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Marjapensaiden kevätleikkauksella on pian jo kiire

Aikainen kevät mahdollistaa puutarhapuuhien aloittamisen keskimääräistä varhemmin. Nyt on korkea aika leikata puut ja pensaat.

Marjapensaiden ja omenapuiden leikkausaika on niin aikaisin keväällä, että silmut eivät ole lähteneet pullistumaan eli ne ovat vielä lepotilassa.

MAINOS

− Lepotilassa olevat puut ja pensaat eivät vielä ole kuluttaneet energiaa lehtiensä kasvattamiseen ja toipuvat leikkaamisesta paremmin. Lämpimät päivät virittävät kasvit nopeasti kevääseen ja mustaherukka alkaa ensimmäisen joukossa avata silmujaan, muistuttaa Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula.

Puiden ja pensaiden leikkauksilla pyritään pitämään kasvit elinvoimaisina ja satoisina. Keväällä poistetaan vähintään kuivat, katkennet ja toisiaan hankaavat oksat.

− Marjapensaita kannattaa leikata vuosittain vähän kerrallaan. Näin ne tuottavat jatkuvasti satoa. Herukkapensaan vanhat ja huonokuntoiset oksat leikataan maata myöten poikki, ja pensaaseen jätetään noin 20 vahvaa oksaa, opastaa Kerttula.

Myös koristepensaita voidaan harventaa, eli leikata vanhimmat ja huonokuntoisimmat oksat maata myöten pois.

Jätä syksyn lehdet kukkapenkkiin

Syksyllä kukkapenkkiin jääneet kuivat lehdet saa jättää haravoimatta. Myös kukkapenkissä talven törröttäneet kuivat kukkavarret voi silputa kasvien tyvelle.

– Puutarhanhoito kannatta pitää mahdollisimman luonnonmukaisena. Kukkapenkkejä ei tarvitse haravoida puhtaiksi, sillä madot ja muut pieneliöt kyllä hajottavat kuivuneet kasvinosat humukseksi. Hajoamista voi nopeuttaa ripottelemalla kuivien lehtien ja silputtujen varsien päälle typpipitoista kevätlannoitetta tai kanankakkarakeita.

– Kun lannoituksen jälkeen kukkapenkin pinnalle levitetään vielä ohut kerros uutta multaa tai kompostia katteeksi, on istutusalue kerralla siisti ja maahan saadaan uutta humusta, vinkkaa Kerttula.

Leuto talvi on villinnyt rikkakasvit kasvuun. Vaikka koskaan ennen et olisi keväällä kitkenyt rikkakasveja, nyt on aiheellista tarkistaa, onko pitkän syksyn aikana kukkapenkkeihin ilmestynyt rikkoja. Ne kannattaa kitkeä heti, kun maa on sulanut. Kitketyt rikkakasvit laitetaan kompostoriin.

Valtasiko sammal nurmikon?

Tänä keväänä sammalta on nurmikoilla enemmän kuin yleensä. Leuto talvi mahdollisti sammaleen kasvun, vaikka nurmiheinät olivat talvilevolla. Sammal ei kestä kulutusta samalla tavalla kuin nurmiheinät, siksi sammal yleensä halutaan pois nurmikosta.

− Helpoin vinkki sammaloituneen nurmikon virkistämiseen on lannoitus. Lannoittamatta jättäminen nimittäin aiheuttaa kituliasta kasvua ja nurmikko häviää vähitellen kilpailussa sammalta vastaan. Sammalsyöppö on sammaloituneelle nurmikolle tarkoitettu erikoislannoite, joka kuivattaa sammaleen pois samalla, kun ravitsee nurmiheinät vahvaan kasvuun, opastaa Biolanin Kerttula.

Ennen lannoitusta kannattaa odottaa roudan sulamista ja nurmikon kuivumista, ettei nurmikolla kulkeminen tiivistäisi turhaan maata. Tiiviissä maassa nurmiheinien juuret kärsivät ja sammal saa taas etumatkaa kilpajuoksussa nurmikon kanssa.

Aloita kompostointi ja säästät

Kompostoimalla pystyy kierrättämään keittiön biojätteet oman puutarhan kasvien hyödyksi. Kotitalousjätteestä noin kolmasosa on biojätettä.

− Kun biojäte ei päädykään sekajätteeseen, voidaan roska-astian tyhjennysvälejä harventaa ja säästää sitä kautta jätelaskussa. Laskelmieni mukaan kompostori maksaa itsensä takaisin alle viidessä vuodessa. Sen lisäksi saadaan ravinteikasta multaa omaan puutarhaan ja hyvä mieli ravinteiden lähikierrätyksestä, kannustaa Kerttula.

Kevät on paras aika aloittaa kompostointi. Keittiön biojäte kompostoidaan kauttaaltaan lämpöeristetyssä kompostorissa. Kesäkäytössä olevalla mökillä voidaan kompostoida myös eristämättömässä kompostorissa, kunhan se on niin tiivis, että hiiret ja muut haittaeläimet eivät pääse sisään.

6 vinkkiä kotipuutarhan kevätkunnostukseen

Leikkaa omenapuut ja marjapensaat ennen kuin silmut pullistuvat.

Siisti kukkapenkki: silppua varret ja levitä päälle kompostia tai multaa.

Kitke rikkakasvit heti maan sulamisen jälkeen.

Virkistä lannoittamalla nurmikko uuteen kasvuun.

Lannoita perennat, pensaat ja puut.

Aloita kompostointi, säästät jätelaskussa ja saat omaa multaa.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät