Liikennevalon ja stop-merkin piittaamattomuus tuomitaan

Mainos[adrotate banner="3"]

Suomalaiset pitävät rattijuopumusta edelleen vakavimpana liikennerikkomuksena, kertoo Liikenneturvan kysely. Myös autoilijoiden piittaamattomuutta liikennevaloista ja -merkeistä paheksutaan, vaikka moni kuljettaja kertoo ajavansa joskus esimerkiksi stop-merkin ohi pysähtymättä. Tämän todentavat myös Liikenneturvan seurannat.

Liikenneturva kysyi suomalaisilta näiden suhtautumista erilaisiin liikennerikkomuksiin. Vakavimpana suomalaiset pitävät edelleen rattijuopumusta – niin huumeista kuin alkoholista johtuvaa. Myös tahallinen tarkkaamattomuus tuomitaan: neljä viidestä suomalaisesta pitää viestin kirjoittamista autoa ajaessa erittäin vakavana tai vakavana liikennerikkomuksena. Lähes yhtä moni mieltää punaista päin ajamisen vakavaksi liikennerikkomukseksi ja vain hieman tätä harvempi (73 prosenttia) ajamisen stop-merkin ohi pysähtymättä. Liikenneturva selvitti 15 vuotta täyttäneen väestön tietoisuutta liikennesäännöistä helmikuussa. Kyselyyn vastasi yhteensä 1 060 suomalaista, joista 82 prosenttia on autoilevia.

MAINOS

Rattijuopumus tuomitaan

Vähemmän vakavina liikennerikkomuksina suomalaiset pitivät aikuisen jalkakäytävällä pyöräilyä, alle 15 km/h ylinopeudella ajamista maantiellä sekä huomattavaa ”alinopeutta”.
– Voisi sanoa, että rattijuopumuksen tuomittavuus on jo sementoitunut suomalaiseen liikennekulttuuriin. Viestin kirjoittelu ajaessa ja liikenneopasteen tai -merkin huomioimatta jättäminen voidaan kokea olevan enemmän tietoista piittaamattomuutta, jolloin niihin suhtaudutaan myös tiukemmin, pohtii Liikenneturvan koulutusohjaaja Tomi Niemi ja jatkaa:
– Sen, miten stop-merkkiä ja liikennevaloja tulkitaan, tulisi kuitenkin olla yksiselitteisen selvää jokaiselle kuljettajalle. Punaista päin ajaminen tai stop-merkin ohittaminen pysähtymättä heikentävät myös tuntua liikenteen turvallisuudesta, vaikka varsinaista vaaratilannetta ei sillä kertaa kehittyisikään.

Teon tuomittavuus ei
välttämättä valu käyttäytymiseen

Joka viides Liikenneturvan kyselyyn vastanneista kuljettajista kertoo ajaneensa jo punaisiksi vaihtuneiden valojen läpi vähintään joskus. Neljä kymmenestä kertoo, ettei ole koskaan ohittanut stop-merkkiä pysähtymättä, vauhtia ainoastaan hiljentäen. Liikenneturvan viime vuonna tekemät seurannat paljastavat, että peräti kolme kymmenestä kuljettajasta ajaa stop-merkin ohi pysäyttämättä.
– Vaikka yleisellä tasolla jotain liikennerikkomusta pidetäänkin vakavana, näyttää löytyvän kuljettajia, jotka mielestään voivat rikkoa liikennesääntöjä turvallisella tavalla. Oman tilannearvion pätevyyttä arvotetaan siis sääntöjä korkeammalle, summaa Niemi.

Esimerkiksi stop-merkkiä käytetään kuitenkin usein risteyksissä, joissa on jokin syy olla tarkempi: huono näkemä, vilkas liikenne tai paljon jo sattuneita onnettomuuksia. Se, että onnettomuutta ei juuri omalle kohdalle sattunut, vaikka merkin velvoitetta ei noudattanutkaan, ei ole Niemen mukaan todiste toiminnan turvallisuudesta.

Edellinen artikkeliParkour villitsee Vimpelissä
Seuraava artikkeliLinda Can on Vimpelin positiivisin