Anselmissa asiakkaita palvelevat yrittäjä, yleislääketieteen ja työterveyshuollon erikoislääkäri Anssi Kotala (takana vas.), työterveyspsykologi Helena Anttila(edessä vas.), yrityksen juoksevista asioista vastaava Kirsi Kotala sekä työterveyshoitajat Sari Parkkonen, Alina Niemi ja Liisa Saarimaa (takana oik.).

Lääkäriasema Anselmi uusin tuulin Paavolantorille

Yleislääketieteen ja työterveyshuollon erikoislääkäri Anssi Kotalan Alajärvellä vuonna 2004 perustama Lääkäriasema Anselmi Oy on muuttanut tutusta paikasta Maksin kauppakiinteistöstä Alajärven keskustaan, Paavolantorille. Muuton myötä toimitilat tuplaantuivat.

– Emme olleet itse erityisemmin miettineet muuttoa, mutta Joensuun perheyrityksestä heitettiin idea uusista tiloista meille viime syyskuussa, juuri kun olimme lomalla etelän lämmössä, Anssi muistelee. – Olimme sitä ennen asennoituneet niin, että toiminta jatkuu siinä muodossa mihin olimme tottuneet, sen aikaa mitä työuraa on vielä jäljellä.

Kun idea muutosta ja uusien toimitilojen tarjoamista mahdollisuuksista oli saatu, alkoi suunnitelmia syntyä.

– Nyt on pakko sanoa, että muutto kyllä ravisteli ja virkisti meitä, Anssi nauraa rinnallaan puolisonsa Kirsi, joka huolehtii yrityksessä laskutuksesta, tilauksista, luvista ja kaikista muista juoksevista asioista.

Niitä muuton myötä onkin riittänyt, sillä yksin lupien siirrot toimipaikasta toiseen työllistivät useamman kuukauden ajan.

Lääkäriaseman asiakaskunta muodostuu pääasiassa työterveyshuollon asiakkaista, sen puitteissa yhteistyötä tehdään noin 150 yrityksen kanssa Alajärveltä ja lähikunnista. Lisäksi Järvi-Pohjanmaan terveyskeskuksen työterveyshuolto on tärkeä yhteistyökumppani.

Anselmissa Anssi Kotala toimii työterveyshuollon lääkärinä ja työterveyshoitajina ovat Sari Parkkonen, Liisa Saarimaa ja Alina Niemi.

Vierailevat erikoislääkärit palvelevat kaikkia asiakkaita ja heitä ovat ortopedi Kaido Kotkas, sisätautilääkäri Hannu-Jaakko Södervik sekä naistentautien ja urologian erikoislääkäri Suvi Niemi. Työterveyspsykologin palvelut paikalle tuo Helena Anttila.

Useimmilla vierailevilla lääkäreillä on jokin henkilökohtainen sidos seutukunnalle, mikä lisää heidän sitoutumistaan työhön ja potilaisiin.

Asiakaskuntaa Anselmissa riittää ja niinpä markkinointi on lopetettu kokonaan jo kymmenisen vuotta sitten. – Olemme siitä huolimatta kymmenessä vuodessa joutuneet sanomaan ”ei” noin 30000 asiakkaalle, Kotala harmittelee.

Nyt uudet tilat tuonevat apua tähänkin, sillä yrityksessä voidaan lisätä paitsi erikoislääkäreiden vastaanottotoimintaa, myös yleislääkäritoiminnan lisääminen on mahdollista.

Poikkeuksellinen sopimusmalli

Lääkäriasema Anselmissa työterveyshuollon asiakasyritysten kanssa käytetään poikkeavaa sopimusmallia, jonka pohjalta käytännössä kaikilla yrityksillä on käytössä kokonaisvaltainen työterveyshuoltosopimus.

Se kattaa paitsi terveystarkastukset, myös sairaanhoidolliset palvelut. Lääkärin työskentelymahdollisuuksia ei sopimuksella sidota tarvittavien tutkimusten tai erikoislääkärikonsultaatioiden osalta.

Tällainen sopimus vaatii vahvaa luottamusta ja näitä työterveyslääkärille suotuja poikkeuksellisen laajoja oikeuksia käytetäänkin huolellisuutta noudattaen sekä asiakkaan että myös asiakasyrityksen eduksi.

Turhia tutkimuksia ei teetetä, mutta toisaalta hoitoa saa nopeasti. Tämä on pystytty osoittamaan järkeväksi toimintamalliksi myös kustannusten osalta.

– Tavoite on, että meiltä ei lähdetä erikoissairaanhoidon jatkohoitoon tai toimenpiteisiin sairaslomalta, vaan suoraan tuottavasta työstä. Asiakasyritystemme sairauspoissaolot ovatkin poikkeuksellisen alhaisia ja esimerkiksi mielenterveyssyistä eläköityminen on tuiki harvinaista.

Ei rahankiilto silmissä

Anssi ja Kirsi Kotala henkilökuntineen tekevät työtä Anselmissa täydellä sydämellä ilman, että taloudellinen tulos olisi toiminnan tärkein tavoite.

– Lähtökohtana on saada tästä toimeentulomme, mutta pihassa ei ole urheiluautoa, eikä sellaista ole tulossakaan, Anssi kertoo ja sanoo, että vuosien varrella hän on hoitanut asiakkaita paljon myös maksutta. Nykyisin tästä on pyritty eroon ja käynnillä on aina joku hinta.

Muutenkin Anssi Kotala on aina halunnut olla kuin kuka tahansa, eikä omissa piireissään viihtyvä yksityislääkäri. Tätä kuvaa myös se, että kun päivän asiakaskäynnit Anselmissa on hoidettu, alkaa Anssi siivota. – Tykkään siivoamisesta, Anssi sanoo ja paljastaa, että siivoaminen on myös kotona hänen hommansa siinä, missä Kirsi vastaa ruuanlaitosta ja leipomisesta!

Tuula Jokiaho