Grilli Pizzeria Kir-Si:n Sirkka Rintamäki ja Kirsti Ahonen ovat olleet yrittäjinä yli 15 vuotta. Perinteikkään grillin ostaminen ei ollut aikanaan vikatikki ja nyt naiset toivovat, että seuraavakin yrittäjä paikalle löytyisi.

Grilli Pizzeria Kir-Si tarjoaa mukavaa ja mutkatonta palvelua!

15 vuotta sitten työkaverukset Kirsti Ahonen ja Sirkka Rintamäki päättivät, että oli aika ryhtyä yrittäjiksi.

Naiset olivat tehneet siihen saakka työtä ravintola Sopupelissä Vimpelissä, mutta työelämä tuntui muuttuneen rauhattomammaksi ja kun paikallinen, vuosikymmeniä toiminut grilli-pizzeria etsi uutta yrittäjää, tuntui oikea tilaisuus tulleen.

Ja oikeassa taisivat naiset olla, sillä tänä päivänä Grilli Pizzeria Kir-Si on paitsi suosittu koko perheen viikonloppuravintola, myös tärkeä lounasruokapaikka, jonka pöydät täyttyvät asiakkaista päivä toisensa jälkeen.

Ravintolan seinällä on mielenkiintoisia kuvia Vimpelin raitilta silloin ennen.

Kiitos tästä kuuluu herkullisille ja monipuolisille grilliruoka- ja pizzavaihtoehdoille, mutta myös mukavalle ja mutkattomalle palvelulle!

Kirsti ja Sirkka jatkoivat grilli-pizzerian toimintaa varsin samalta pohjalta, millä se oli toiminut ennenkin. Ravintolassa on mukavasti asiakaspaikkoja sisällä ja omistajien vaihtuessa parannettiin ilmastointia ja lisättiin listalle lisää annoksia.

Vuosien vieriessä Kirsti sairastu keliakiaan, mikä automaattisesti herätti yrittäjät miettimään keliaakikkojen ruokailumahdollisuuksia. Keittiö muutettiin sopivaksi valmistaa ruokaa myös keliakiaa sairastaville.

– Meillä on esimerkiksi yksi paistoöljy, jossa ei koskaan paisteta mitään gluteiinipitoista. Kaulimme kaiken riisijauhossa, joten ilmassa ei ole lentävää vehnäpölyä ja gluteiiniton pizza valmistetaan leivinpaperin päällä, yrittäjät luettelevat.

Gluteenittomat tuotteet ovatkin nousseet todella suosituiksi ja ravintolaan tullaan kaukaakin syömään koko perheen voimin juuri tästä syystä. Usein on niin, että samassa perheessä on useampi keliaakikko.

Niin on myös Kirstillä, jonka perheessä sairautta on jo kolmessa polvessa ja ymmärrys siitä, miten tarkkana keliakiaa sairastavan henkilön ruoan valmistuksessa tulee olla, on siksi hyvin hallussa.

Gluteenittomia ruokia tilataan päivittäin, joskus toistakymmentäkin gluteenitonta pizzaa päivässä!

– Nämä tuotteet sopivat myös vehnäallergiasta kärsiville, yrittäjät kertovat.

Vilkas kesä

Loppupuolella oleva kesä on ollut Grilli Pizzeria Kir-Sissä vilkas. Kevään epävarmuus vaihtui vilkkaaksi kotimaan matkailukesäksi ja ravintolassa on riittänyt tuttujen kasvojen lisäksi myös ohikulkumatkalla olevaa asiakaskuntaa.

– Todella moni on kertonut, että on menossa Ähtäriin tai sitten Power Parkiin. Kotimaan matkailun kasvu on todella näkynyt meillä.

Kesä on ollut, eläkepäivistä jo pikkuhiljaa haaveileville yrittäjille, myös työläs. Kevään epävarmuudessa ei kesätyöntekijöitä juuri uskallettu palkata ja kesäapuna onkin ollut vain kaksi ulkopuolista työntekijää.

Talvikaudella yrittäjien lisäksi työssä on yksi osa-aikainen työntekijä ja kesäisin työvoimaa on normaalisti ollut tätä kesää enemmän.

Vilskettä siis riittää ja Grilli Pizzeria Kir-Si onkin toimiva ja terve yritys. Kirsti ja Sirkka toteavatkin, että paikassa olisi kovasti työtä vielä jatkajallekin.

– Meillä on ikää jo sen verran, että voisimme pian siirtää yrityksen seuraavalle yrittäjälle, naiset vinkkaavat ja kehottavat kiinnostuneita rohkeasti kysymään asiasta lisää!

Tuula Jokiaho