Peruuttamista avustavat järjestelmät auttavat havaitsemaan auton takana olevia esteitä. Ne eivät kuitenkaan korvaa kääntyvällä päällä varustettua taitavaa kuljettajaa. Kuva: Liikenneturva/Kaisa Tanskanen.

Pysäköinti ruutuun peruuttamalla vähentää vaaratilanteita

Vuonna 2018 korvatusta 102 162 liikennevahingosta 44 prosenttia tapahtui pysäköintialueella, ja useimmiten vahinko tapahtui peruuttamalla.

– Tutkat ja kamerat ovat hyvä apu pysäköidessä, mutta ne eivät korvaa kääntyvällä päällä varustettua taitavaa kuljettajaa, joka tarkkailee aktiivisesti ympäristöään. Pysäköintitutkat ja kamerat eivät ennakoi, vahvistaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tapio Heiskanen.

Pysäköinti oman piha-alueen ulkopuolella vaatii henkilöuhreja onneksi vain harvoin, mutta jokainen niistäkin olisi pitänyt pystyä estämään.

– Erityisen tarkkana tulee olla, kun pysäköidään alueilla, joilla liikkuu lapsia ja vanhuksia, kuten koulujen tai palvelutalojen piha-alueilla, Heiskanen muistuttaa.

Suosi palomiesparkkia ‒ peruuta ruutuun tai aja sen läpi

Omaa ja muiden turvallisuutta voi pysäköintivaiheessa edistää parhaiten peruuttamalla pysäköintiruutuun tai ajamalla sen läpi. Peruuttaminen suoraan ruutuun onnistuu helposti, kun sitä on muutaman kerran harjoitellut.

– Palomiesparkkinimitys tulee siitä, että auto on pysäköity keula lähtösuunnassa. Palomiesparkin voi toteuttaa joko peruuttamalla tai ajamalla pysäköintiruudun läpi varovaisuutta noudattaen, kun edessä olevassa ruudussa ei ole ketään, kiteyttää Heiskanen.

Peruuttaminen ruutuun vaatii hieman enemmän vaivaa tullessa, mutta peruuttaminen on helpompaa ja turvallisempaa tullessa tyhjään ruutuun kuin lähtiessä liikenteen sekaan.

Muista maltillinen nopeus ja väistämissäännöt

Parkkialueilla on erittäin tärkeää muistaa tarkkaavaisuus ja maltillinen ajonopeus, jotta kaikki pystyvät ennakoimaan toistensa liikkeitä.

Ruudusta lähtevä on aina väistämisvelvollinen muuta liikennettä kohtaan.

Ruudusta poistuessa pitää noudattaa erityistä varovaisuutta, teki sen kummin päin tahansa.

Pysäköintiruutumerkkeihin tai kaistojen keskinäisiin silmämääräisiin leveyseroihin ei tule luottaa. Pysäköintialueet ovat keskenään erilaisia.

Jos ajojärjestys pysäköintialueella tai sen läheisyydessä kokoomakaistalla on yhtään monitulkintainen, pitää noudattaa riittävän matalaa tilannenopeutta, väistää oikealta tulevia ja olla valmis joustamaan. Voi nimittäin olla, ettei kokoomakaistaa ole, vaikka tie sellaiselta tuntuu ja näyttää.

– Varovaisuus, ennakointi ja positiivinen vuorovaikutus korostuu pysäköintialueella. Torvea tai sormia ei tarvita, hymyllä ja käden heilautuksilla pärjää pidemmälle. Ja sillä, että ottaa asiakseen totutella palomiesparkkiin, Heiskanen tiivistää.