Candle light in hand, Hope concept

Päihteisiin kuolleiden muistotilaisuus Alajärvellä

Perinteisesti pyhäinpäivän tienoilla vietetään päihteisiin kuolleiden muistopäivää. Muistotilaisuuksia on järjestetty vuodesta 2000 lähtien eri paikkakunnilla.

Päihteiden aiheuttama kärsimys voi olla hyvin moninaista sekä päihteiden käyttäjälle, että hänen läheisilleen. Päihderiippuvuus on monimuotoinen sairaus, jonka oireet ulottuvat usein kaikille elämän alueille.

Lisäksi yhden ihmisen päihderiippuvuus koskettaa 7-10 ihmistä hänen läheisyydessään ja elämä päihteitä käyttävän henkilön rinnalla voi olla monin tavoin kuormittavaa.

Läheiset kokevat huolen, pelon, hädän, toivottomuuden, ahdistuksen sekä syyllisyyden tunteita ja moni tekee pitkään surutyötä vuosien varrella, kokiessaan menettäneensä ihmisen päihteille.

Pahimmillaan päihteiden käyttö voi johtaa kuolemaan, joka jättää läheisille pitkäksi aikaa surua, kiukkua, vihaa, syyllisyyttä ja epäuskoa.

Läheisen päihdekuolemasta kertominen toisille voi olla vaikeaa, usein suru piilotetaan, jätetään käsittelemättä ja vaietaan. Siihen liittyy häpeää ja pelkoa siitä, että menetys mitätöidään.

Päihdekuoleman kanssa ei kuitenkaan tilastollisesti olla yksin. Tilastokeskuksen mukaan alkoholiin kuolee noin 1700 suomalaista vuosittain.

Huumekuolleisuus on Suomessa EU:n korkeinta tasoa. Päihteet ovat myös osallisena monissa tapaturmissa kuolemaan vaikuttavana tekijänä.

Samankaltaisesta syystä läheisensä menettäneitä ihmisiä on lukuisia. Menehtynyt on aina paljon muuta, kuin päihteiden käyttäjä.

Hän on jonkun lapsi, sukulainen, ystävä, naapuri, mahdollisesti myös puoliso, sisarus, isä, äiti tai isovanhempi. Päihdekuoleman aiheuttaman häpeän vähentämiseen auttaa usein avoimuus ja puhuminen.

Jos puhuminen tuntuu liian vaikealta, on kuitenkin hyvä tunnistaa heränneitä tunteita ja löytää muita keinoja ilmaista niitä.

Päihteisiin kuolleiden muistopäivänä muistetaan heitä, joiden elämä jäi kesken päihteiden takia. Muistopäivän tavoitteena on tarjota mahdollisuus surra ja kunnioittaa läheisen ihmisen muistoa yhdessä saman kokeneiden ihmisten kanssa.

On tärkeää saada sanoittaa kokemuksiaan ja tulla kuulluksi kipeidenkin tunteiden kanssa. Muistopäivällä halutaankin muistuttaa, että jokaisen ihmisen elämä on arvokas ja kuolemaa on lupa surra.

Alajärvellä sytytetään muistotuli 3.11. kello 17-19 seurakunnan kirkkopihassa. Voit tulla sytyttämään kynttilän yhteisestä tulesta, ja viemään sen läheisesi haudalle tai muualle haudattujen muistomerkille.

Ei ole väliä onko menetyksestäsi kulunut aikaa vuosia tai vuosikymmeniä, jokainen kynttilä on yhtä merkityksellinen sen sytyttäjälle. Tilaisuudessa on jaossa kynttilöitä, mutta voit ottaa mukaan myös omasi. Yhteinen muistotuli symboloi yhteistä menetystä.

Muistotulen järjestävät yhteistyössä Alajärven psykiatrinen poliklinikka, Alajärven ev-lut. seurakunta/diakoniatyö, Alajärven perusturva/aikuisten psykososiaaliset palvelut/päihdetyö, Finfami etelä-pohjanmaa ry, Alajärven helluntaiseurakunta, Keidas, Fenix-klinikat ja AA-ryhmä.

Mikäli et pääse osallistumaan paikan päälle, voit sytyttää tähden läheisesi muistolle internetissä Vaiettu menetys -sivustolla (vaiettumenetys.fi). On lupa surra ja on lupa tulla lohdutetuksi.