0.2 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Ketjun uudet tartunnat Alajärven ulkopuolella

Järvi-Pohjanmaan pandemiatyöryhmä tiedottaa, että Alajärven kaupungin alueella on todettu yhteensä 54 positiivista koronatartuntaa 14.- 24.11. välisenä aikana. Luku ei ole kasvanut eilisestä.

Alueena Alajärvi on pandemian kiihtymisvaiheessa. Tartuntalähteet ovat hyvin tiedossa ja tartunnan saaneet on asetettu eristyksiin. Karanteeniin asetettuja altistuneita JärviPohjanmaan yhteistoiminta alueella on noin 370. Altistuneissa on paljon ikäihmisiä sekä sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä.

MAINOS

Järvi-Pohjanmaan koronatilanteesta johtuen on sivistystoimen palveluiden osalta linjattu seuraavaa:

Varhaiskasvatus

Kaikki Alajärven ja Vimpelin varhaiskasvatuksen yksiköt ovat avoinna pl. Koulumäen päiväkoti, joka on suljettu 6.12.2020 asti. Avoimen varhaiskasvatuksen toiminta on keskeytetty toistaiseksi.

Alajärven kaupungin ja Vimpelin kunnan varhaiskasvatuksessa hyvitetään asiakasmaksut, mikäli huoltajat voivat järjestää lastensa hoidon itse.

Esi- ja perusopetus

Olemme aiemmin pandemiajohtoryhmän kautta tiedottaneet, että Alajärven kaupunki järjestää lähiopetuksen esioppilaille, 1-3 luokkien oppilaille ja erityisen tuen päätöksellä oleville oppilaille yksiköittäin heti, kun se on mahdollista ja oppilaiden turvallisuus lähiopetuksessa voidaan taata.

Kuitenkin aluehallintoviraston kehotuksesta lähiopetuksen tarjoaminen aloitetaan välittömästi. Koulutuksen järjestäjänä Alajärven kaupunki ei voi toimia muulla tavoin.

Pandemiatyöryhmä pahoittelee asiasta mahdollisesti aiheutunutta epävarmuutta. Lähiopetus pyritään järjestämään mahdollisimman turvallisesti. Koulut tiedottavat yksityiskohtaisemmista järjestelyistä omien kanaviensa kautta.

Perusopetuksen 4-9 vuosiluokkien oppilaat, pois lukien erityisen tuen päätöksellä olevat oppilaat, jatkavat etäopetuksessa 6.12. asti. Lisätietoa koulujen järjestelyistä löytyy Wilma-tiedotteista ja koulujen omilta sivuilta.

Koulukuljetukset ajetaan lähiopetuksessa olevien osalta 25.11. alkaen normaalisti.

Ruuan jakelu etäopetuksessa oleville oppilaille on aloitettu tiistaina 24.11.

Lukio-opetus

Alajärven ja Vimpelin lukio-opetus toteutetaan etäopiskeluna lukukauden loppuun. Syksyn ylioppilasjuhlat järjestetään kevään 2021 juhlien yhteydessä. Opiskelijoiden ruuan jakelu on aloitettu tiistaina 24.11.

Taiteen perusopetus

Alajärven musiikkiopisto ja kuvataidekoulu Eero jatkavat etäopetuksessa lukukauden loppuun. Vimpelissä Etelä-Pohjanmaan musiikkiopisto antaa etäopetusta.

Kansalaisopisto

Järvi-Pohjanmaan kansalaisopiston kaikki lähiopetus on keskeytetty 6.12. asti.

Kirjastot

Kirjastot aloittavat uloslainauksen 25.11.2020. Tarkemmat ohjeet löytyvät kaupungin ja kirjaston sivuilta. Kirjastojen muut tilat avataan ja kirjastoauto aloittaa toimintansa 7.12. alkaen.

Vapaa-aikatoimi

Ulkoliikuntatilat ovat avoinna.

Kaikki harrastus- ja vapaa-ajan toiminta Alajärven kaupungin ja Vimpelin kunnan sivistystoimen käytössä olevissa tiloissa keskeytetään 6.12. asti.

Museo

Nelimarkkamuseo on suljettuna 6.12. asti.

On ensiarvoisen tärkeää, että kuntalaiset huolehtivat kaikissa tilanteissa hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta, turvaväleistä sekä muistavat käyttää kasvomaskeja. Lisäksi on tärkeä huomioida muut aiemmin annetut alueelliset suositukset ja rajoitukset. Muistutamme myös Koronavilkun käytöstä.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät