-8.7 C
Alajärvi
perjantai 19.4.2024
MAINOS

Kaikki Etelä-Pohjanmaan koronatartunnat muuntoviruksista

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä koronatilanne on ollut rauhallinen. Tartuntojen kokonaismäärä on 825. Viikonlopun aikana 30.4.-2.5. todettiin kuusi uutta koronavirustartuntaa.

Tartunnoista osa liittyy Leviltä saatuun tartuntaketjuun ja osa tartunnoista on saatu ulkomailta. Yksi tartunta on johtanut joukkoaltistumiseen ja lähes 80 henkilön karanteeniin Kurikan Nummen päiväkodissa.

MAINOS

Viimeisen kahden viikon aikana on todettu 24 tartuntaa (ilmaantuvuus 12,4/100 000 asukasta). Viime viikolla sairastuneista (19 tapausta) oli jo karanteenissa olevia 58 %. Edelleenkin lähes puolet tartunnoista saadaan perhepiiristä (26 %).

Sairaalahoidon tarve on säilynyt vähäisenä.

COVID-19 -näytteitä on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä otettu tähän mennessä kaikkiaan 102 567. Koronatestien määrä on pysynyt korkeana. Viime viikolla otettiin 2383 näytettä ja eilen tutkittiin 178 näytettä. Positiivisten näytteiden osuus kaikista otetuista näytteistä on 0,8 prosenttia.

Yhdestäkään viime viikkoina sekvensointiin lähetetyistä näytteistä ei ole löytynyt enää alkuperäistä koronavirusta. Muuntovirustartuntoja on todettu Etelä-Pohjanmaalla tähän mennessä kaikkiaan 212, joista 171 UK-varianttia ja muut Etelä-Afrikan varianttia.

Koronatilannetta ja alueen rokotustilannetta voi seurata sairaanhoitopiirin koronasivustolla.

Nyrkin kokous

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on ollut pandemian perustasolla 23.3.2021 lähtien. Myös Suomen tilanne on merkittävästi parantunut viime viikkoina ja naapurisairaanhoitopiireissä on palattu pandemian perustasolle.

Tästä johtuen Nyrkki päätti keventää kokoontumissuosituksia siten, että ne ovat samat kuin muissa perustasolla olevissa naapurimaakunnissa.

Kevennetyt suositukset ovat voimassa 16.5.2021 saakka, johon mennessä Aluehallintovirasto antaa uudet kokoontumismääräykset. Tällä hetkellä Aluehallintoviraston määräys 20 henkilön kokoontumisrajoituksesta on voimassa 16.5. saakka.

Kevennetyt suositukset, jotka ovat voimassa 16.5.2021 saakka:

· yksityistilaisuuksissa enintään 20 henkilöä

· alle 20-vuotiaiden maakunnalliset rajat ylittävä kilpailu- ja ottelutoiminta sallitaan perustasolla olevien maakuntien kesken

Nyrkki ottaa kantaa ylioppilasjuhlien järjestämiseen sitten, kun Aluehallintoviraston määräys kokoontumisrajoituksista 17.5. alkaen on tiedossa.

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät