Juha Kamppilan mielestä Aisaparin hallituksessa mukana oleminen on mielenkiintoista.

Aisaparin hallituksessa nuoria vaikuttajia Järviseudulta!

Inka Paavola ja lapset Selma, Aapo ja Verneri.

Leader Aisaparin hallituksessa istuu 12 varsinaista ja 12 varajäsentä. Heistä neljä on alle 30-vuotiasta. Juha Kamppila Vimpelistä ja Senja Rissanen Kauhavalta ovat varsinaisia jäseniä, Inka Paavola Lappajärveltä ja Mira Mäki-Haapoja Ylihärmästä ovat varajäseniä.

Maanviljelijä Juha Kamppila on mukana hallitustyöskentelyssä neljättä vuotta. – Kunnasta kysyttiin mukaan ja sanottiin, että saisi olla vähän nuorempaa polvea. Vähän mietin, ja päätin sitten suostua. Aluksi hirvitti, että mihin on tullut suostuttua, mutta mukavaa ja mielenkiintoista tämä on ollut, kun asioihin on perehtynyt, jutustelee Juha Kamppila.

– Pidän tärkeänä, että toteutetun projektin tai hankkeen tulisi hyödyttää aluetta myöhemminkin. Hankkeella voisi olla myös kerrannaisvaikutuksia tälle alueelle, pohtii Kamppila.

– Kun hankkeissa pitää olla yksityistä rahaa, jota voidaan korvata myös talkootyöllä, niin juuri talkootyötä täältä löytyy yllättävän paljon. Alueelta tulee hyviä ideoita, eikä hyviä ideoita ole koskaan liikaa.

Mira Mäki-Haapoja on työnsä ohella mukana myös perheyrityksen toiminnassa. Kehittäminen ja vaikuttaminen ovat aina kiinnostaneet häntä.

Juha Kamppila pitää alueen vahvuutena yhteistyötä. Yhteistyön tärkeyttä painottavat myös Inka Paavola ja Mira Mäki-Haapoja. Mira Mäki-Haapoja lisää alueen vahvuudeksi myös yrittäjyyden.

– Yhteistyöllä saa paljon aikaiseksi. Alueen vahvuus on mielestäni myös se, että mihinkään alueen kunnista ei ole mahdoton matka, toteaa Paavola.

Lypsykarjatilan emännyys ja lapsiperheen arki täyttävät Inka Paavolan päivät. Aisaparin toimintaan hän lähti mukaan naapurin Maaritin houkuttelemana.

Inka Paavola pitää tärkeänä kaikkien tasapuolista kohtelua.

– Alueen kehittämisessä ketään ei saa unohtaa, kaikki ovat yhtä tärkeässä asemassa, niin me sivukyläiset kuin muutkin kyläläiset, niin nuoret kuin vanhatkin, painottaa Inka Paavola.

Kehittämistä ja kehittymistä

Mira Mäki-Haapoja on hallituksen nuorin niin iältään kuin ”virkavuosiltaankin”, hän aloitti hallituksessa tänä vuonna. Härmän kuntokeskuksen vastaanotossa työskentelevän Mira kertoo aina olleensa kiinnostunut kehittämisestä ja vaikuttamisesta.

Työn ohella hän opiskelee esimiestaitoja, ja tarttuu kiinni myös rautaan. Hän on osakkaana polttoöljysäiliöitä valmistavan perheyrityksen Fuel Cont Ky:n toiminnassa.

– Aina pitää pyrkiä kehittämään ja kehittymään, se on koko alueen kannalta tärkeää.

Mira on opiskellut merkonomiksi Sedun Lapuan yksikössä, ja asunut opiskeluaikana kotona.

– Koulutuksen perässä täältä usein on lähdettävä muualle, kannustan opiskelemaan, mutta sanoisin nuorille myös, että tervetuloa takaisin, täällä tarvitaan monen alan osaajia!

Juha Kamppila on Aisaparin hallituksessa yhdistysten edustaja. Senja Rissanen, Inka Paavola ja Mira Mäki-Haapoja edustavat maaseudun asukkaita.