Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri jatkaa leviämisvaiheessa

Alueellinen yhteistyöryhmä Nyrkki linjasi kokouksessaan tänään Etelä-Pohjanmaan jatkavan leviämisvaiheessa.

Viimeisen kahden viikon ilmaantuvuus on 86,5 ja tartuntoja on todettu 167 kappaletta. Alueen tilanne on mennyt parempaan suuntaan ja rokotukset ovat edenneet.

Nyrkki poisti kotimaan matkustamiseen liittyvän suosituksen, muita muutoksia suosituksiin ei tehty.

Menneellä viikolla todettiin 57 uutta koronavirustartuntaa. Tartuntojen kokonaismäärä on 1423.

Tartunnat tulevat nyt enimmäkseen perhepiiristä tai tuttavilta, ravintoloista, tapah-tumista, kouluista ja päiväkodeista. Epäselvien tartuntaketjujen määrä on noussut jonkin verran viime viikkoina.

Positiivisten koronatestien osuus 1,5%. Karanteeniin määrättiin menneellä satoja henkilöitä muun muassa: koululuokkia, toisen asteen luokkia, päiväkotiryhmä ja harrastusryh-miä. Karanteenin aikana sairastuneiden määrä oli 51%.

Joukkoaltistumiset ovat ruuhkauttaneet tartunnanjäljitystä. Tämän vuoksi tartunnanjäljitykseen on palkattu sairaanhoitopiirin eläköityneitä työntekijöitä, jotka ovat olleet ruuhkaa purkamassa.

Nyrkki muistuttaa, että nykyisistä suosituksista tulee pitää kiinni, maskeista, turvaväleistä, käsihygieniasta ja kontaktien välttämisestä. Tämä koskee myös kahdesti rokotettuja.

Koronatesteihin tulisi hakeutua edelleen nopeasti, jotta mahdolliset tartuntaketjut saadaan katkaistua nopeasti.

Sairaalahoidossa on tällä hetkellä yksi koronaviruspotilas.

Elokuussa todettiin ennätysmäärä tartuntoja, yhteensä 363. Eniten tartuntoja todettiin 10-19 –vuotiailla (23%) ja seuraavaksi eniten 20-29 –vuotiailla (21%) ja 30-39 –vuotiailla (16%) sekä 0-9- vuotiailla (16%).

Tässä näkyy, että eniten rokottamattomia tai yhden rokotuksen saaneita on nyt nuoremmissa ikäryhmissä.

Kaikkia 12- vuotta täyttäneitä kehotetaan hakeutumaan koronarokotukseen. Vanhemmat ja muut huoltajat suojelevat omalla koronarokotuksellaan myös perheen lapsia ja nuoria.

COVID-19 -näytteitä on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä otettu tähän mennessä yli 152000 kappaletta. Keskimääräinen viive pyynnöstä tulokseen 17,2 tuntia.