Etelä-Pohjanmaalla 13 omikron-virusmuunnoksen aiheuttamaa koronatartuntaa – Nyrkki esittää rajoitusten tiukentamista

Tänään maanantaina kokoontunut Nyrkki totesi Etelä-Pohjanmaan jatkavan koronapandemian leviämisalueena. Tartuntojen määrä on nousussa.

Nyrkki esittää aluehallintovirastolle, että se harkitsisi kokoontumisrajoitusten kiristämistä enintään 20 henkilöön. Nyrkki päätti jatkaa etätyösuositustaan 31.1.2022 saakka.

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella todettiin menneellä viikolla 184 uutta koronavirustartuntaa. Edellisellä viikolla tartuntoja todettiin 153. Tartuntojen kokonaismäärä on nyt 3268.

14 vuorokauden ilmaantuvuus on edelleen varsin korkealla 174,6 / 100 000 asukasta. Etenkin 7 vuorokauden ilmaantuvuus on kivunnut korkealle ollen nyt 95,3 / 100 000 asukasta.

Koronapositiiviseksi osoittautuneita tulee ilmi kaikissa ikäryhmissä. Sairastuneita on etenkin lasten (0–9-vuotiaat) sekä nuorten (10–19-vuotiaat) ikäryhmissä. Yli 80-vuotiaiden ikäryhmässä tartuntoja todetaan tällä hetkellä onneksi harvakseltaan.

Alueella on tällä hetkellä yhteensä 13 omikron-muunnoksen aiheuttamaa tartuntaa (sekvensoinnilla vahvistettuja sekä näiden jatkotartuntoja).

Viime viikon tartunnoista edelleen suurin osa (54 %) oli perhepiirin tartuntoja. Lisäksi tartuntoja on tullut koulusta sekä jonkin verran kavereilta, sukulaisilta tai tuttavilta. Epäselväksi jääneiden tartunnanlähteiden osuus oli 13 %.

Positiivisten koronatestien osuus oli 4,6 %.

Sairastuneista 52 % on ollut karanteenissa tartunnan tullessa ilmi. Näin ollen tartunnanjäljityksen voidaan edelleen katsoa toimivan varsin hyvin. Alueellamme on todettu joukkoaltistumisia muun muassa kouluissa.

Erikoissairaanhoidossa on tällä hetkellä neljä koronapotilasta. Terveyskeskuksen vuodeosastolla on kolme koronapotilasta.

Viime viikolla myös Etelä-Pohjanmaalla ylitettiin 80 %:n raja rokotuskattavuudessa koronarokotteen 2. annoksen osalta.

14 eteläpohjalaista kuntaa on ylittänyt 2. annosten osalta 80 %:n rokotuskattavuuden.

Kaikissa kunnissa rokotuskattavuusluvut ovat nousseet. Monin paikoin on toteutettu ajanvarauksettomia walk in -rokotustapahtumia, joissa väkeä on käynyt runsaasti etenkin 3. annoksilla.

Koko Etelä-Pohjanmaan rokotuskattavuus yli 12-vuotiaiden osalta: 85,2 % on saanut 1. rokotuksen ja 80,8 % myös 2. rokotuksen. 3. rokotusannoksen on saanut 20,0 % alueen yli 12-vuotiaista.

Koko Suomessa yli 12-vuotiaista 87,6 % on saanut 1. rokotuksen ja 83,3 % myös 2. rokotuksen. 3. rokotusannoksen on saanut 15,0 % yli 12-vuotiaista.

Viime viikolla otettiin yhteensä 3840 covid-19-näytettä, viive näytteenotosta tuloksen valmistumiseen on keskimäärin 18,1 tuntia.