0.2 C
Alajärvi
perjantai 29.3.2024
MAINOS
MAINOS

Alajärven lukion abiturientit lähtivät lukulomalle karkkisateen siivittäminä!

Alajärvellä 60 kevään abiturienttia lähti hetki sitten kohti lukulomaa perinteiseen tapaan rekan lavalta karkkisadetta nuoremmilleen heitellen. Heti alkuunsa karkkisateesta pääsivät osalliseksi yläkoulun ja lukion oppilaat, mutta autokyydillä suunnattiin jakamaan karkkeja myös Paavolan koululaisille.

Turvallisuussyistä Paavolassa karkit jaettiin pusseissa.

MAINOS

Penkkaritiimin abit, alajärveläiset Johanna Viitasaari ja Milja Pyhältö kertoivat, että penkkarit olivat nyt muutenkin vähän tavallisesta poikkeavat. Päivä käynnistyi abiradiolla tuttuun tapaan, jonka jälkeen pidettiin yhden sijasta kaksi abishowta, erikseen ensimmäisen ja toisen vuoden lukiolaisille. Myös opettajat osallistuivat niihin kahdessa ryhmässä.

Alajärveläiset abit Milja Pyhältö ja Johanna Viitasaari suuntaavat kohti lukulomaa luottavaisin mielin, mutta jännittäen tulevia kirjoituksia.

Abivideolla nähtiin abien tulkintaa opettajistaan Selviytyjät -teemalla!

Abit olivat pukeutuneet jälleen mitä mielikuvituksellisempiin asuihin. Yhteistä teemaa ei ollut, mutta monet kaverukset ja kaveriporukat olivat pukeutuneet teemoittain.

Penkkarien jälkeen abeilla alkaa kolmen viikon lukuloma ja kevään kirjoitukset käynnistyvät maaliskuussa.

Kevään abeilla lukioaika on sujunut koronan vuoksi poikkeuksellisissa merkeissä ja Johanna sekä Milja myöntävät, että sillä on ollut vaikutusta opiskeluun. – Meidän on ollut pakko tottua siihen, että asiat siirtyvät ja muuttuvat, mutta silloin on vain ajateltava, että tälle ei kukaan ole voinut mitään.

Ryhmähengen muodostumisessa poikkeustilanteet ovat näkyneet selvästi. – Vasta nyt loppupuolella lukion ryhmähenki on kehittynyt kunnolla.

Sekä Milja että Johanna ovat aloittaneet kirjoitusurakkansa jo syksyllä. Tulevat kirjoitukset alkavat pikkuhiljaa jännittää, sillä tulevaisuuden suunnitelmien toteutuminen on niistä paljon kiinni.

Johanna haluaa opiskelemaan luokanopettajaksi, mieluiten Ouluun tai Jyväskylään, ja Milja taas haluaisi Vaasaan opiskelemaan sairaanhoitajaksi tai terveydenhoitajaksi.

Tuula Jokiaho

Rekan kylkeen oli tehty hauskoja julisteita.
Karkkisadetta koulukeskuksen pihamaalla riitti jo ennen abiajelun alkua!

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät