Suomen suurin lasten ja nuorten elokuvakilpailu – aiheena mielenterveys!

Emilia Tuovila ja Panu Tuomikko ohjaustutoriaalissa. Enemmän tunnetta! (c) Arttu Haglund.
Mainos[adrotate banner="3"]

Tuotantoyhtiö Amazement haastaa yhdessä Mielenterveyden keskusliiton kanssa 8-23 -vuotiaat tekemään elokuvia mielenterveydestä. Suomen suurin lasten ja nuorten elokuvakilpailu, nyt yhdeksättä kertaa järjestettävä Kaikki kuvaa -kilpailussa aikaa elokuvien tekemiseen on maaliskuun loppuun asti.

Kilpailuun osallistuminen on ilmaista. Mukana on kolme avointa kilpasarjaa, ainoa kriteeri on ikä: 8–15-vuotiaat, 16–19-vuotiaat ja 20–23-vuotiaat.

MAINOS

Kilpailun arvovaltainen tuomaristo koostuu maan elokuva-alan kärkinimistä – kisan parhaimmistosta päättävät suosittu näyttelijä Minka Kuustonen sekä kansainvälistä mainettakin niittäneet ohjaaja-käsikirjoittajat Teemu Nikki ja Ilja Rautsi. Myös yleisö pääsee äänestämään suosikkiaan.

– Nuorten uupumus on otsikoissa. Pandemia on ollut vaikea kaikille, mutta erityisesti nuorille. Myös ilmastokriisi ahdistaa. Ikään kuin kasvamisessa ja kehittymisessä ei olisi tarpeeksi päänvaivaa! Tämä on kuitenkin se todellisuus, jossa nykynuoret joutuvat pohtimaan tulevaisuuttaan, huokaa kilpailun tuottaja Arttu Haglund.

– Toivomme, että saamme lapset ja nuoret avaamaan ajatuksiaan mielenterveydestä luovan tekemisen kautta. Miltä heistä tuntuu ja miten he voivat? On äärimmäisen tärkeää, että heidän kokemuksensa tulevat nähdyksi ja kuulluksi, jotta me aikuiset voimme toimia paremmin lasten ja nuorten hyväksi, sanoo Mielenterveyden keskusliiton viestinnän asiantuntija Emma Nikka.

Kaikki sääntöjen mukaiset kilpailuelokuvat julkaistaan ja finalistit paljastetaan opiskelijoiden mielenterveyspäivänä 13.4., jolloin alkaa myös yleisöäänestys.

Kilpailu huipentuu toukokuussa Helsingin keskustakirjasto Oodin Kino Reginassa järjestettävään Kaikki kuvaa -gaalaan, jossa tekijät ympäri maan pääsevät kokemaan teoksensa upeassa elokuvateatterissa ja tuomaristo palkitsee parhaat.

Kilpailun järjestää tuotantoyhtiö Amazement. Pääyhteistyökumppanina toimii Mielenterveyden keskusliitto ja rahoittajana Mikko Kodisoja Säätiö. Muita yhteistyökumppaneita ovat Helsingin kaupunki ja Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Palkintosponsoreina ovat mukana Genelec, Finnkino ja Tunnin Kuva.

Edellinen artikkeliTorstain toimitus testaa – pilkkireissu lasten kanssa
Seuraava artikkeliJäädisco keräsi innokkaita discoilijoita jään täydeltä Aapiskujan kentälle