5.4 C
Alajärvi
torstai 29.9.2022

Ankkurit ilman mitaleja ja pistesijoja Kalevan kisoista

Kalevan kisat on tämän vuoden osalta käyty. Ankkureille ei tällä kertaa ropissut mitaleita eikä pistesijoja.

Aleksi Yli-Mannila oli keihäänheiton karsinnassa 12. tuloksella 71,52. Vajaa metri lisää, niin sillä tuloksella olisi irronnut finaalipaikka. Aleksin ennätys on 75,27 vuodelta 2020.

– Sairastelin keväällä pitkään ja kesällä pyörähti nilkka, jutteli Aleksi. – Väkisinkin se näkyy nyt heittämisessä.

Teemu Tuomela oli 400 metrin alkuerissä 13. ajalla 49,33. Finaaliin olisi tarvittu noin 0,5 sekuntia parempi aika. Teemun ennätys on kohentunut huikeasti kesän aikana, ja heinäkuussa hän kellotti ajan 48,91.

– Olin ekaa kertaa Kalevan kisoissa. Tuli paljon kokemusta ja oppia jatkoon, sanoi Teemu.

Juhana Karjanlahti lähti moukarinheiton karsintaan Suomen tilaston 8. sijalta. Tuloksena oli tällä kertaa kolme viivaa eli yliastuttua heittoa.

– Harjoitusheittojen määrä pitäisi olla suurempi, niin silloin heittovarmuus olisi parempi, analysoi Juhana kilpailuaan. Juhanan ennätys on niinkin kova kuin 66,10.

Kahden viikon päästä on MN22 sarjan SM kilpailut Vaasassa. Aleksin, Teemun ja Juhanan kilpailukausi jatkuu siellä mitalinkiilto silmissä.

sinua saattaisi kiinnostaa

- Ilmoitus -
- Ilmoitus -

Viimeisimmät julkaisut