4 C
Alajärvi
torstai 29.9.2022

Alajärven uusi nuorisotila uhkuu uutuuttaan ja olemisen ihanuutta

Alajärvellä avattiin viime maanantaina kauan odotettu uusi nuorisotila. Vanhaan matkahuoltoon saneerattu, uutuuttaan hohtava, avoin ja kutsuva tila kutsuu viihtymään ja nauttimaan yhdessäolosta kavereiden kanssa.


Pelejä ja oma loosi istuskeluun – Pysäkiltä löytyy monenlaista!

Siinä, missä vanhat Vintin nuorisotilat sijaitsivat kolmannessa kerroksessa, toimivuudeltaan ja sisäilmaltaan hieman kyseenalaisessa sokkelossa, nyt on tarjolla täysin esteettömät, puhtaat ja valoisat tilat, joissa nuoret viihtyvät ja myös työntekijöiden on helppo tehdä työtään ja valvoa koko tilaa yhdellä silmäyksellä.

Omaa rauhaa löytyy tietokonenurkkauksesta ja mukavasta loosista. Silloin, kun pitää keskustella jonkun nuoren kanssa kahden kesken ilman häiriöitä, voidaan siirtyä ääni- ja näköeristettyyn keskustelukoppiin!

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Palmu sekä tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen leikkasivat nauhan uuden nuorisotilan avaamisen merkiksi. Nauhaa pitelemässä ohjaamokoordinaattori Jaana Virsula ja nuoriso-ohjaaja Tuomas Lahdenperä.

Nuorisotila Pysäkiksi nimettyjen tilojen avajaisia juhlistettiin kolmeen kertaan. Iltapäivällä pidettiin kutsuvierastilaisuus, työpäivän päättyessä avoimet ovet ja illalla olikin sitten aika nuorten omalle avajaistapahtumalle.

Avajaisiin vieraaksi saatiin tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen, joka totesi tapahtuman olleen hänen ministeriuransa ensimmäiset nuorisotilojen avajaiset.

– On tärkeää, että nuorilla on hyvät, ajanmukaiset tilat. Monesti nuorisotilat kuitenkin tuppaavat olemaan ylijäämätiloja. Täällä on tehty kunnon remontti ja se on oikein, sillä nuorisotyö vaatii hyvät puitteet.

– Tällainen iso panostus viestii nuorille, että heistä välitetään. Hienoa, että Alajärven vireässä seutukaupungissa panostetaan nuorisoon tällä tavoin, Honkonen totesi.

iWall tarjoaa taatusti mukavaa ajanvietettä jokaiselle!

Honkonen totesi tilojen olevan upea osoitus kunnan tulevaisuususkosta. – Nuorisotilojen määrä Suomessa on harmillisesti vähentynyt: vuonna 2015 niitä oli lähes tuhat, nyt noin 700. Nuorisotiloilla on kuitenkin oma, tärkeä merkityksensä nuorten elämässä. Ne ovat kaikille nuorille tarkoitettuja tasa-arvoisia ajanviettopaikkoja, joissa on läsnä myös tuttuja ja turvallisia aikuisia.

– Pidän tärkeänä, että nuorten osallisuutta ja hyvinvointia tukevia palveluja ylläpidetään muuttuvassa maailmassa. Koronavuosien jättämiä jälkiä korjataan vielä pitkää, ja Venäjän raaka hyökkäys Ukrainaan lisää epävarmuuden ja huolen määrää entisestään.

– Tätä aikaa vaivaa — ja on jo pitkään vaivannut — koronapandemian lisäksi toinenkin pandemia. Yksinäisyys. Asia on itseasiassa paradoksi: vaikka tietoteknisten laitteiden ansiosta olemme verkottuneempia kuin koskaan, vaikuttaa myös siltä, että olemme aiempaa yksinäisempiä. Hälyttävää on, että nuorisotutkimusverkoston tutkimusten mukaan kolmannes nuorista kokee itsensä yksinäiseksi.

Kaupunginjohtaja Vesa Koivunen, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Antti Joensuu ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Palmu ojensivat tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkoselle muistamiset Alajärveltä.

Honkonen korosti nuorisotilojen merkitystä. Ne ovat paikkoja, joissa voi tavata ystäviä, tutustua uusiin kavereihin ja ylipäätään tuntea yhteenkuuluvuutta muiden nuorten kanssa. Ne tarjoavat ympäristön ja yhteisön, jossa voi turvallisesti kasvaa omaksi itseksi.

– Nuorten tulevaisuususkoa vahvistetaan tukemalla suotuisia kasvu- ja elinoloja. Tässä yhteydessä haluan erityisesti korostaa nuorten osallisuuden merkitystä. On ratkaisevaa, että tuntee elämän ja varsinkin tulevaisuuden olevan omissa käsissä.

– Nuorten osallisuuden kokemukset vahvistuvat, kun he itse pystyvät vaikuttamaan omaan elinympäristöönsä. Pidänkin erityisen tärkeänä, että nuorisotiloilla nuoret voivat itse vaikuttaa siellä järjestettävään toimintaan.

– Alajärven uudet nuorisotilat tarjoavat hienot puitteet kohdata nuoria sekä tukea heidän kasvuaan, hyvinvointiaan ja elämäntaitojensa kehittymistä.

Uusien nuorisotilojen saamista on odotettu Alajärvelläkin pitkään. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Palmu muistutti, että sopivia tiloja etsittiin kauan ja useampaan paikkaan käytiin tutustumassa. Nämä tilat valikoituivat nuorisolle kuitenkin varsin yksimielisesti.

Tuula Jokiaho

sinua saattaisi kiinnostaa

- Ilmoitus -
- Ilmoitus -

Viimeisimmät julkaisut