-9.2 C
Alajärvi
lauantai 20.4.2024
MAINOS

Vanhusten viikkoa vietettiin intervalli- ja kuntoutusosastolla Vimpelissä

Tänä vuonna hoitajat innostuivat suunnittelemaan vanhusten viikolle aivan valtavasti ohjelmaa Vimpelissä intervalli- ja kuntoutusosastolla.

Osastolle saatiin vierailulle myös ”Poika”, jonka henkivartijoina toimivat Vimpelin Vedosta Heikki Seppä ja Mikko Liikala.

Osa suunnitelmista peruuntui, mutta silti viikkoon mahtui monenlaista tekemistä. Ulkoiltiin mahdollisimman paljon aina, kun ilmat antoivat myöten.

MAINOS

Viikkoon sisältyi ulkoilun lisäksi kivien maalausta, puun ja pensaiden lehtien tunnistamista, curlingin peluuta, tietovisaa, bingoa, aivojumppaa ja musiikin kuuntelua.

Maalattiin myös lasipurkkeja, joista tehtiin kauniita kynttilälyhtyjä osaston pöytiä koristamaan.

Ulkopuolisen ohjaajan toimesta askarreltiin käpykukkia, kransseja sekä syksyisiä koreja.  Muutaman asiakkaan kanssa osallistuttiin seurakuntatalolla keskiviikkona järjestettyyn vanhusten viikon tapahtumaan.

Seurakunnan diakoni Johanna Rauhala kävi pitämässä hartauden osastolla keskiviikkona.

Pesäpallohuuman jatkumona osastolle saatiin vierailulle myös ”Poika”, jonka henkivartijoina toimivat Vimpelin Vedosta Heikki Seppä ja Mikko Liikala.

Ulkoilun lisäksi viikon aikana harrastettiin myös kivien maalausta!

sinua saattaisi kiinnostaa

Viimeisimmät